Monday, November 7, 2011

Kartalla

Maanantai. Taas. Juoksukurssilla olin ensimmaista kertaa kartalla, kun ohjaaja kertoi missa me tanaan juoksemme: Alder, 24th, Amazon park, 19th, University st, Recin nurtsikentat eli 5 km. Suunnistamisen ei pitaisi olla vaikeaa, silla kadut on numeroitu niin, etta pahvikin osaa suunnistaa. Eugenen ita-lansisuunnassa halkaisevat kadut on numeroitu niin, etta ne kasvavat kuljettaessa pohjoisosasta etelaan. Keskusta on valilla 5th ja 11th, yliopisto valilla 11th ja 18th ja mun koti on 18th. Nimikoidut kadut kuten University st, Alder ja mun kotikatu Kincaid kulkevat pohjois-etelasuunnassa. Kaikki osoitteet, jos ei nyt ihan hornan tuuttiin lahdeta, voi paikantaa mielessa, kun tietaa nimikoidun kadun ja numeroidun kadun. Heleppoa kuin mika, paitsi jos on Emma. Kesti kuukauden tajuta ja kaksi alkaa hahmottaan.

Paikka missa suunnistaminen saattaa oikeasti osoittautua vaikeaksi on yliopisto. Taalla on niin paljon rakennuksia ja outoja pienia paikkoja. Tanaan loysin kaksi uutta paikkaa. Lillis business complexista loysin mikroluokan. Kirjastosta, mihin juuri saavuin, loysin kahvilan. Toistan viela kerran. Tulin juuri kirjastoon ja kello on 20.30. Eikos olekin mukavaa. Onneksi taalla on muitakin. Campuselamassa on mukavaa elama; opiskelijoita on koko ajan jokapuolella, koska suuri osa asuu campuksella. Tasta seuraa luonnollisesti se, etta ravintolat ovat auki puoleen yohon asti. Mulla ei ole ollenkaan paha mieli vaikka joudun pakertamaan taalla kirjastossa viela jonkun aikaa. Pidin opiskelutauon kuudesta kahdeksaan Recissa. Tobin host-aiti oli leiponut hanelle pellin kokoisen keksin. Mina lupasin eilen, etta voin auttaa sen syomisessa. Rankkaa, mutta ystavien on autettava toisiaan. Paallynen on parasta. Sama koskee siipia. Kastike on parasta. Keksiahkyn jalkeen olikin mukava kiipeilla.

Nyt minun pitaa aloittaa lahdekirjallisuuden etsinta. Kotona mua odottaa porkkana eli baked potato soup. Se on parasta keittoa mita olen ikina syonyt. Kermaisesta keitosta loytyy pekonin ja perunan palasia. Nomnomnom. Nyt hyllyjen valiin. Tassa vahan luontokuvia, koska ne on kivoja. Kaikki on kuvattu campuksella samana paivana. Osa kellastaa ja osa ei, koska puut on tuotu eri puolilta Amerikkaa.


Emma

Vaahtera, right?

Clark's honors college


Ps. Jos haluatte katsoa loistavan grinding tutorialin, katsokaa How I met your motherin ensimmaisen kauden viides jakso. Loistavaa grindingmatskua. Americans, why do you do that?!

2 comments:

  1. " Tobin host-aiti oli leiponut hanelle pellin kokoisen keksin. " Tiedätkö kuinka monta kertaa oon sun aikaisempia tekstejäkin lukiessa miettinyt hetken; kuka on Hane?? Voi äly ja väläys... :D

    ReplyDelete
  2. Kuulostaa ihan sellaiselta jutulta, joka vois tapahtua mulle. :D

    ReplyDelete