Wednesday, November 23, 2011

Lomalomaloma

Tanaan oli viimoinen valitentti eli olen lopputentteja vaille valamis. Minun luennot on peruttu huomiselta, koska torstaina on kiitospaiva. Tosin juoksu ja kiipeily ovat normaalisti. Luulin, etta en kerkea kumpaankaan, koska lahdemme Allisonin kanssa Ashlandiin kiitospaivan viettoon. Auton haku on kuitenkin vasta 16.30, joten menen kuuliaisesti yliopistolle. Ei mene rahat hukkaan. Ashlandissa minua odottaa perinteinen amerikkalainen kiitospaivan vietto Allisonin perheen kanssa. Eli paljon ruokaa. Leivon huomenna aamulla marjapiirakan viemisiksi. Lisaksi minun pitaa ryhdistaytya ja laittaa ihan oikeat housut jalkaan huomenna. Huoh. Tuolla kaapin peralla mun farkut odottaa, etta muhun iskee mielenhairio ja pistan ne vahingossa jalkaani. Cotton is rotten. Ni. Leggings are the best pants. Ni.

Mua havettaa sanoa tama, mutta ma en vielakaan osaa kayttaa kolikoita. Ainut kolikko, jonka tunnistan on 25 senttinen. Tasta on tietenkin seurannut, etta minun rahapussi on aina taynna pienia arsyttavia kolikoita. Etta nain hyvin ma olen integroitunut tanne. Hihihi. Huomenna ajan siis Ashlandiin. Liikennesaannoista sen verran, etta tasa-arvoisia risteyksia ei ole, punaisia pain saa ajaa, jos kaantyy oikealle, pyorailijoiden paalleajamista on syyta valttaa ja nopeusrajoitukset ovat melko samat kuin Suomessa. Kolmion tilalla on stop-merkki, jota harva noudattaa. Mina olen harva. Nyt nunnumaan. Halit!

5 comments:

  1. Happy Thanksgiving ja aja varovasti!<3

    ReplyDelete
  2. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  3. Kreetalla oli sama noiden stop-merkkien kanssa; siellä ne oli sama asia kuin täällä kärkikolmiot, myös poliisille. Muuten liikenne kuulostaa siellä ihan ok:lta. Ehkä me silloin joskus selvitään.. :)

    Kokeilin muuten sun viistottais-juoksutyyliä ylämässä. Mahtava keksintö! Juoksu on paljon miellyttävämpää sun juoksukoulun opeilla, tosin vieläkään en osaa hallita mun käsiäni, joten kierrän yläkroppaa jatkuvasti. Teippiä..

    Happy Thanksgiving Emmuli! Syö hyvin! <3

    PS Poistin edellisen kommenttini, koska siellä oli mua hämäävä kirjoitusvirne, mistä tulikin mieleeni; löysin juuri sun väsäämän Hook-lahjakortin, jonka annoitte mun synttäreinä, ja jossa viimeisenä pränttinä lukee: "*Tämä lahjakortti ei käy Hookissa." :)

    ReplyDelete
  4. Eiks Katja ookkin hyva keksinto. Musta olis ollut hauskaa, jos sa olisit harjoitellut sita tyylia, missa kumarrut. Siis se mita ensin luulit mun tarkoittaneen. Hehe. :D

    Kirjoitusvirneet on arsyttavia. ;) Mulla jaa niita koko ajan tekstiin koska en kayta tarkistajaa ja kirjoitan nopeasti. Enka kauheemmin oikolue. Te ymmarratte mua ja se on tarkeinta. Nyt me lahdetaan Seikkailemaan Ashlandiin. Herasin aamulla ja kaikki on niin kaunista. Eilen illalla emme nahneet, etta kaupunki on vuoren laidalla. Ja vuoren huippu on lumen peitossa. Kaunista. Kuullaan! Halit. :)

    ReplyDelete