Monday, January 30, 2012

Leading cracks!

Mina en enaa itsekaan pysy oman kehitykseni perassa. Lupasin itselleni viime viikolla, etta liidaan recin crack-reitin taman periodin loppuun mennessa. Mutta teinkin sen jo tanaan. Huippua! Jouduin teippaamaan kateni tuhannen kerran, koska vanha haava kammenselassa ei ollut aivan parantunut. Minun kipukynnys on noussut aika korkeaksi. Josko antaisin tuon mativan kateni nyt parantua ja jatkaisin crack-uraa sitten ensi viikolla.

Lauantaina meilla oli pippalot. Yhtaan kuvaa ei keretty ottamaan, koska meilla oli niin kivaa. Mina tein sangriaa, mika oli menestys. Sunnuntaina opiskelimme Kristinan kanssa Emussa vaihtelevalla menestyksella. Mina makasin sohvalla, kuuntelin musiikkia ja yritin lukea veden eri olomuodoista. Huomenna on PE eli physical education -paiva. Klo 8 juoksemaan, klo 13 Matzen kanssa kahville, klo 14 kiipeilemaan, klo 17 varmistamaan Kristinaa ja klo 19 salsaa. Tassa ainut kuva viikonlopusta: Kristina skypettaa sunnuntaiaamuna kaverinsa kanssa. Mina taas valmistaudun syomaan aamupalani eli puuroa ja kahvia. Ensin tytot bilettaa aamu kolmeen ja sit ne syo puuroa ja opiskelee. Hehehehehe. :D

Normisunnuntai minun kotona: Kristina, puuroa ja kahvia

6 comments:

  1. hitsi ku luen näitä sun kiipeily juttuja ja tekis niin mieli itekki päästä jo kokeileen :)! Mut mä en tosiaan taida päästä vasta ku sä tuut :D!! Mut hienoo Emma, susta on tullu jo ihan spidermanni :D!
    Meiän pitäis sopia viikonlopuks jokku skyperehvit ku kirjeen kirjoitus ei oikein ny etene ku kandi vie kaiken ajan. Ehtisitkö viikonloppuna pe, la tai su? Mut mihin aikaan :)!?
    Muuten tuolla sun kaverilla, Kristinalla on aivan ihanan värinen läppäri :)!!

    ReplyDelete
  2. Moi ihana! :) Skypetreffit kuulostaa hyvalta! En ole viela varma viikonlopun suunnitelmista. Sovitaanko alustavasti lauantaiaamuna kello 10 mun aikaa elikka klo 20 sun aikaa? Laitetaan viestia viela ennen varmuuden vuoksi. Mulla on skype aina auki, mut en valttamatta ole koneella. Kerron terkut Kristinalle. Makin haluaisin ostaa uudet varilliset kuoret mun omaan. Mutta en osaa paattaa minka variset haluan... :) Haleja!

    ReplyDelete
  3. VOI EI EMMA! Unohdin kysyä sulta että käviskö mikään muu päivä/aika, kun mulla on täällä ihan hirveä hiki tuon kandin kans, se pitää palauttaa ti aamuksi ja mulla on vielä tulokset ja pohdinta kijottamatta!!! Et millon sulle sopis, mulle taitais kyllä olla paras heti ti aamun jälkeen :)! HALEJA KOVASTI SINNE :)!! Voi kun ootan kesää ja sua mun kans terangeille ;)!!

    ReplyDelete
  4. Joo, sovitaanko ensi viikolle. Talla viikolla on kiireinen aikataulu, kun on kokeita ja jai luvut tekematta viikonloppuna. Hehehehe! :) Miten sulle sopii ensi viikolla?

    ReplyDelete
  5. voitko kuvitella!!!!!!! Sain palautettua kandin :D!!!!! Uskomatonta mutta totta! Hahaa, kellään muulla sen tekeminen ei oo varmaan jääny NÄIN myöhäseksi ;D! No nyt sitte kevään lopussa heti gradun kimppuun. Voi sinä oma opinto-ohjaajani saat olla ylpeä kun viimein on kandi paketissa, vaikket ollu edes täällä :D!! Mikä on sun onni, koska nyt mä oon ahdistellu esim. nataa tämän tiimoilta :D!! Huominen ei onnistu skypettelyyn, mutta sitte siitä eteenpäin pystyn kyllä aika hyvin sopiin skyperehvejä, et kerrohan sä :)??

    ReplyDelete
  6. Onneksi olkoon!!! :) Loistavaa! Minulle sopisi ensi viikolla paremmin, koska talla viikolla aamut ja illat on taynna. Ensi viikon torstai sun aikaa klo 20? :)

    ReplyDelete