Showing posts with label Moonlight Buttress. Show all posts
Showing posts with label Moonlight Buttress. Show all posts

Sunday, March 30, 2014

Moonlight Buttress. Again.

We spent three full days in Zion. We shared camp site, food, and gear with our friends Wally and Kevin. We were all there for Moonlight. Moonlight Buttress is the most amazing long route I've been on. The position and the exposure make it worth doing even if you don't climb the grade. For me the crux pitches are too hard for sure. I enjoy the challenge and simply french free (pull on gear) if a move doesn't go. I'd be psyched to know if Finnish people have climbed it! I've been on it three times now so I have a pretty good understanding of what it would take to be able to free the route. I must climb more. Much, much more.

Moonlight is rated somewhere between 5.12b and 5.12d depending on who you ask. Or 5.8 C1. I say it's 5.12hard. The route is about 365 meters and 10 pitches. A single 70 raps the route so it works the best if you are not hauling. The descent is mostly paved trail. I brought a headlamp, four granola bars, candy, and a liter of water. We started climbing 7:30am and got to the top around 4pm. Long day. Check mountainproject for gear. Here is a summary of the day.

The first four pitches up to the rocker block are pretty mellow. I led the third pitch (5.11c traverse, 3 bolts and a #1 camalot) and hung a bunch of times. But I did it! The 5.12hard climbing starts from the rocker block. First comes two corner pitches: Jump to a flake and layback a bunch to a hanging belay. Then layback some more until the crack becomes an ow. Somehow get yourself up the crack and continue to another hanging belay.

Wally and Kevin above the corner pitches.

Then comes the 12a chimney pitch. Hardest move for me was getting from the belay to the chimney. A Couple of easier moves are followed by knee-barring up a flaring chimney. Should I face in or out? So hard. I guess facing out would be easier. Next time. The chimney gradually turns into a face which leads to (surprise surprise) more liebacking and the bivy ledge. Max hauled my backpack on this one. I was very thankful.

Time for lunch. We hung out in the sun, ate candy, and watched other people climb the wall on the other side of the river. We could also see Wally and Kevin on Monkeyfinger. My arms were pretty tired but the exposure and perfect weather made me happy. And candy for lunch! I wanted to pee but I didn't know how to do it safely. I'm used to it. I checked the time just before Max took off again. It's 2pm.

At the bivy ledge. The video upload is not working. Think of it as a slide show.

Next we climb the splitter finger cracks. First one has feet in the beginning so I can pull the moves. So much fun! Then feet disappear for 3 meters. Take! Take! Second crack is even more splitter and Indian creek-like. No feet so I pull myself up from a piece several times. Cleaning gear while climbing is almost impossible for me. There is a good rest in the middle of the pitch. It's a little tricky to get back to the crack after the rest. Hmmm. Take!

Last pitch is called the Nutting pitch. You place nuts and it's the easiest pitch of the hard pitches. Unless you are me and tired from the 300 meters of climbing you've done so far. I hung between every four moves. There is about 60 meters of rope out when you start the pitch so if you can't send (pull the moves without the help of the rope) you will hate your life. I climbed every hard sequence two to three times. The rope stretch made sure I fell right back to where I started. There is no way to communicate with your partner either. To avoid this and to minimize rope stretch I suggest belaying the second up to the bolted anchors in the middle, but it's a fully hanging stance and is very uncomfortable. The climb ends with a 5.10 roof crack.


Top!

At the top we changed into flip flops and hiked down Angel's landing trail. I was tired, thirsty, sweaty, and hungry. We were back at camp by 6pm. We made dinner with Wally and Kevin and played bananagrams. I lost every round.

Next Bishop!

Tuesday, November 5, 2013

Hello Vegas! Hello Rainbow wall!

Ciao! Olen Vegasissa, Dunkin' dounutsissa. Viimeinen kiikkupäivä sujui mukavasti Zionissa Moonlight Buttressilla reitillä nimeltä Sheer Lunacy (vapaana 12b, 8kp ja 245 metriä). Nukuimme myöhään, söimme aamupalat parkkiksella ja matkasimme lämpöisessä turistibussissa lähestymispolulle. Joen ylitys flippifloppereilla alkoi jo tuntua kylmältä. Yöllä on ollut pakkasta melkein viikon ajan. Olimme reitillä kymmenen aikaan. Meidän edellämme kiipesi tällä kertaa kaksi kaverusta, mukavia. Me varioimme reittiä niin, että kiipesimme Moonlightia ensimmäiset kp:t. Tarkoituksena oli yrittää löytää erään neidin kiipeilykenkä. Ei löytynyt. Mutta. Muutama mielenkiintoinen traverse ja alas kiipeäminen (lue: tippuminen, muksahdin kaksi kertaa piikkipuskaan, joka kasvaa keskellä seinää...) tuotti tulosta. Löysin uudet tikkaat, jotka joku oli tiputtanut samaan paikkaan mistä viimeksi löysin alienin. Hehe. Booty.

Kuvaan vain itseäni tänään, reitillä Sheer Lunacy


Syön taas salaa kaikki eväät... hihihihii

Äiti, kp tarkoittaa köydenpituutta ja kruksi on reitin vaikein kohta. :)

Sitten liidasin yhden kp:n! Jee! Tosi helpon, mutta silti. Vaikeimmista köydenpituuksista toinen sujui mukavasti, sillä minulla on pienet sormet ja se helpottaa usein halkeemakiipeilyä. Hyvä esimerkki on Monkeyfingerin ensimmäinen kruksi kp: leiskataan halkeema, jonne juuri ja juuri saa sormenpäät. Minun sormenpäät mahtuvat halkemaan lähes kokonaan, joten 5.12 halkeema on minulle ehkä 5.11/5.11+. Takaisin Sheer Lunacyyn. Toisen kruksi kp:n kiipesin puoliksi vetämällä itseäni ylös mistä nyt ikinä kiinni sain, kamusta, jatkosta, pultista, itse asettamistani kamuista... Harvemmin otteista, let's put it that way. :) Sitten oltiin taas topissa ja haikattiin alas flippifloppereissa.

Seuraavana päivänä ajoimme aamusta Las Vegasiin. Minä halusin kiivetä vielä jotain korkeaa, joten Max ehdotti, että kiivetään Rainbow Wall. Se on Red rocksien ensimmäinen vaikea, iso reitti (5.12, noin 14 kp:ta, 305 metriä) ja monet sanovat, että se on paras reitti tuolla. Reitti on upea, kaikki pitchit saavat viisi tähteä. Reitin keskivaiheilla on noin 70 metriä ei niin loistavaa class 5 -skrämpläystä, että se nyt ei ollut niin loistavaa. Simulina meni se. Yksi miinus tulee lähestymisestä, joka kestää reilut kaksi tuntia ja sisältää 300 metrin edestä ylämäkeä. Hohhoijaa. Toinen miinus tulee ihmeellisestä kissaeläimestä (wikipedia sanoo kissafretiksi), joka yritti yöllä syödä kaiken mitä meillä oli. Minä yritin ottaa kuvan. Max heitti kivellä. Nice.

Hoidimme lähestymisen alta pois edellisenä päivänä, bivitimme aivan reitin juurella (eli nukuimme taivasalla) ja aloitimme kiikut aamulla kuuden aikoihin. Olimme topissa noin yhden maissa. Eväänä oli kaksi karkkipussia ja kuivattuja mangoja. Minä söin aika varmasti 1,5 karkkipussia.

Siinä on reitti, Rainbow wall ja Original route 5.12, 14kp

Reitin juurella minä

Kylmä oli, noin 10 asteen tienoilla. Kiipesin untsikka päällä koko päivän. Ikäväkseni vesipussukkamme oli auennut repussa ja kasteli selkäni. Alas tullaan laskeutumalla koko reitti. Ennen tykkäsin laskeutua. Se oli jännää, kun näki kuinka korkealla on ja saa katsoa koko ajan alaspäin. Isoja reittejä laskeuduttaessa olen kyllästynyt hommaan. Jos köydenpituuksia on 14, niin laskeutumisia on usein lähes sama määrä, jos on yhdellä köydellä liikenteessä. Olin muutenkin aivan jäässä ja sitten kylmä vesi kasteli selkäni. Laskeuduimme, vedimme köyden, laskeuduimme, vedimme köyden, laskeuduimme... Lopulta maa alkoi häämöttää ja totesin, että eihän tässä ole kuin yksi tai kaksi ankkuria välissä. VÄÄRIN. Viisi.

45 minuutin laskeutumisoperaation aikana kylmetyin niin, etten kyennyt ajattelemaan selvästi. Olin aivan pihalla, kun Max käski minun vetää köyttä. En tajunnut kumpaa päätä. En kyennyt keskittymään mihinkään muuhun, kuin että lehmänhäntäni sulkkari on kiinni ankkurissa, että köysi ei hinkkaa sitä puhki ja että grigri:n sulkkari on kiinni, kun on aika laskeutua. Viimeisen kahden kp:n kohdalla Max fiksasi köyden minulle niin, että sain laskeutua maahan asti edeltä. Revin kaikki vaatteet päältäni ja vaihdoin kuivat päälle. Sitten puin vielä kaksi untsaa päälle. Pikku hiljaa olo helpotti. Max tuli alas ja söimme kuivatut mangot ja suklaahippukeksit. Kello oli noin kaksi. Pakkasimme reput ja haikkasimme reilun tunnin takaisin autolle. Autolla odottivat sipsit ja salsa. Nomnom. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Ajoimme leirintäalueelle ja laitoimme illallista. Kun tuli pimeä, kömmimme sänkyyn ja katsoimme elokuvan (Moneyball). Nukkuma-aika! Paitsi, että kello on puoli seitsemän. Ihme vässyköitä me ollaan. Aivan pimeäksi täällä ei mene ikinä, sillä Las Vegas ja erityisesti Luxor hotellin sky beam valaisevat koko tienoon. Kerroinko jo, että olin ripustanut märät vaatteeni kuivumaan ulos? Heräsin keskellä yötä kovaan paukkeeseen. Rajut tuulet ovat tyypillisiä aavikolla. Ja hiekkamyrskyt. Tosi kiva. Kömmin ulos ja keräilin vaatteeni auton ympäriltä. Kaikki löytyi.

Tänään ajetaan Yosemiteen ja huomenna kiivetään pari reittiä. Sitten ajetaan Eugeneen. Haleja raksut! Kohta voidaan skypettää! :)

Wednesday, October 30, 2013

Climbing in Zionin National Park

Nyt tulee tekstiä. Ollaan kiivetty viikko Zionissa, Utahissa. Joka toinen päivä lähetetään, joka toinen levätään. Zion on kiipeilijän paratiisi, jos hiekkakivihalkeemat, korkeat seinät (300+ metriä, enimmäkseen IV eli ainakin päivä reitillä) ja greidi (vapaana 5.12) osuu mukavuusalueelle. Tai jos tykkää teknota. Multa ei ihan taivu vielä tuo, mutta onneksi mulla on rope-gun matkassa. Ja nousukahvat.

Upeat reitit ovat aivan päätien varrella (lähestyminen 5-15 minuuttia), yöpyminen on ilmaista BLM:n mailla ja kansallispuiston oma ilmainen bussi vie kiipeilijät reitin juurelle. Ilmainen wifi, kirjasto ja kokkausfasiliteetit löytyvät kaikki aivan läheltä. Zionin läpi kulkeva tie on suljettu autoilta sesongin aikana. Aamun ensimmäinen bussi kiipeilymestoille lähtee klo 7 reikä reikä. Reitin juurelle pääsee aikaisintaan kahdeksaksi. Jos haluat alppistartin, voi hakea luvan bivittää reitin juurella. Ei kiitos. Ja läheltä löytyvät Indian creek (5 h), Yosemite (5 h) ja Red Rocks (2 h).

Zion Angel's landing polulta

Ensimmäisenä päivänä kiivettiin Touchstone wall, koska toivoin helppoa seinää alkuun. Reitti on 5.9 C2, mutta kiipesimme vapaasti myös tekno-osuuksia, joten reitti oli meille ehkä 5.11-. Alku oli minulle jumarointia kahden kp:n verran. Jumarointitaustani? To the limit -elokuva, yksi sessio Melon släbillä kahdella kahvalla ja toinen sessio TK:lla yhdellä kahvalla ja grigri:llä. Ei mennyt niin kuin Huberin veljeksillä ei. For future reference, reitillä saattaa joutua traversaan ja ylittämään lippoja. Duh. Tusasin aikani, opin mitä ei kannata tehdä ja selvisin ankkurille. Kolmannella kplla sain varmistaessani köyden aivan solmuun. Sitten kiipesin neljännen kp:n itku kurkussa, koska olin aivan poikki. Ankkurille päästyäni kieltäydyin syömästä ja juomasta. (Just näin Emma, hyvä.) Max lähti seuraavalle kp:lle. Kun hän katosi näkyvistä, kaivoin vasurilla repusta keksipussin ja söin meidän kaikki keksit. Sitten olinkin taas paremmalla tuulella ja kiipesin loput viisi (?) kp:ta hymyssä suin. Näin ensimmäinen päivä Zionissa.

Mietin jälkeenpäin mikä minut sai pahalle mielelle kesken upean reitin: repun ja räkin paino, hiekkakivihalkeemiin tottumattomat kämmenselät, jotka hankautuivat verille, kuumuus, odotukset, yhtäkkinen auttamattomuuden tunne, kun tajusin, että en jaksa. Ja varpaisiinkin sattui. Pahinta oli se, että kiipeily ei ollut kivaa. Kiipeily on aina kivaa. Vaikka sattuu ja väsyttää. Olen minä kans vässykkä välillä.

Max kyseli illalla keksien perään. Joo, Emma söi kun oli paha mieli.

Täydellinen jammihalkeema, Emma leiskaa. Paljon raskaampaa katsokaas. Kaverini Laurin sanoja lainaten - ilmasta kuntoo!

Touchstone wall lähetetty

Välipäivät kulutamme kirjastossa tai muiden turistien tavoin haikkaillen Zionin retkipoluilla. Välipäivän ohjelmaan kuuluu tietenkin myös kiipeilykamojen pakkaus valmiiksi seuraavaa päivää varten. Vuorossa Moonlight Buttress (5.8 C1, 10kp, 365 metriä ja V tai vapaana 5.12+). Jos et tiedä mikä se on, niin se on paljon haastavampi ja pidempi kuin Touchstone wall. Jos tiedät, niin KYLLÄ, on se hiano! Ei sanat riitä. Tässä lyhyesti päivästä, jolloin kiipesin jumaroin Moonlight buttressin. Max kiipesi.

Oli lauantai, joten osasimme odottaa ruuhkaa. Reitillä oli kaksi teknoporukkaa, yksi yläköysittelijäporukka ja me. Nopeuttaaksemme tahtia ja helpottaaksemme Maxin liidausurakkaa päätimme, että minä jumaroin puolet seinästä, emmekä haulaa. Tämä tarkoittaa, että minä kannan reppua. Reitin juurelle ei palata, joten mukaan otetaan vain välttämättömimmät jutut, eli kolme litraa vettä, kuivattua mangoa ja energiapatukoita. Minulle lenkkarit jumarointia varten ja släpärit joen ylittämistä varten. Light and fast!

Heräsimme kuudelta, bussiin 7 reikä reikä ja reitillä kello 8. Olimme vauhdikkaita. Minä päätin vauhdittaa hommaa vielä niin, että tiputin toisen kiipeilykenkäni kesken matkan. Light and fast, right. Jumarointi on nopeampaa ja Emmahan jumaroi. Koko loppumatkan je! Topissa olimme niin ajoissa, että päätimme haikata vielä näköalatasanteelle. Päivä oli ehdottomasti yksi upeimmista ja hauskimmista kiikkupäivistä ikinä. Kenkäjuttukin vaan nauratti. Muistatteko, kun tiputin puhelimeni Monkey facelta?

Moonlight Buttress on vaan niin hiano!

Seuraavana päivänä kävimme etsimässä minun kenkääni. Ei löytynyt. Mutta olen saanut rahat takaisin booty gearina. Keltainen alieni, kaksi BD:n kiilaa, yksi DMM:n offset kiila ja yksi lukollinen sulkkari. Jos kaipailet, niin kysele.

Sitten oli vuorossa Monkey finger (12b, 8-9kp, 270 metriä). Sadetta oli luvattu iltapäiväksi, joten light and fast meiningillä taas seinälle. Tällä kertaa jätin kahvat autoon ja kiipesin kaiken. Krukseja oli useampi, mutta vetelin itseäni tottuneesti kamoista, kun homma meni liian hankalaksi. Jalikset olivat pieniä, kivi liukasta ja minun sisätossut (ei ne punaiset 5.10, vaan scarpat, jotka käy aamutossuista) liian lörpöt. Seli seli. Aina pakko selittää. En voi vaan sanoa, että minä en osaa. Seuraavana päivänä ajoimme St. Georgeen ostamaan minulle uudet kengät. I want your best shoes for edging, thank you. Jouduimme pakittamaan sateen takia Monkeyfingerilta kaksi kp:ta ennen huippua. Kiipeämme sen uudestaan, jahka kivi kuivuu.

Hiekkakiven huonopuoli on, että sen pitää antaa kuivua 24 tuntia. Eikä ihme. Kivi on uskomattoman huokoista ja pehmeää. Jumiin jääneet kamut saa irti ravistelemalla. Kivi kamun ympärillä muuttuu hiekaksi, kun räpeltää tarpeeksi. Aasinsilta. Kohta illallista ja reppujen pakkaus huomista varten. Ja elokuva-ilta. Meillä on joka ilta elokuvailta. Suihkua on ikävä. Päätimme muuten jäädä tänne Zioniin loppuajaksi. Indian creek oli mielessä, mutta Zionin pitkät reitit vievät voiton. Ajamme Yosemiten kautta Oregoniin 6. päivän tienoilla, jos tiet pysyvät auki. Graniittia, jee! Se on big if. Nyt sitä iltaruokaa. Spaghettia, vihanneksia ja alfredokastiketta. xoxoxo