Hello Vegas! Hello Rainbow wall!

Ciao! Olen Vegasissa, Dunkin' dounutsissa. Viimeinen kiikkupäivä sujui mukavasti Zionissa Moonlight Buttressilla reitillä nimeltä Sheer Lunacy (vapaana 12b, 8kp ja 245 metriä). Nukuimme myöhään, söimme aamupalat parkkiksella ja matkasimme lämpöisessä turistibussissa lähestymispolulle. Joen ylitys flippifloppereilla alkoi jo tuntua kylmältä. Yöllä on ollut pakkasta melkein viikon ajan. Olimme reitillä kymmenen aikaan. Meidän edellämme kiipesi tällä kertaa kaksi kaverusta, mukavia. Me varioimme reittiä niin, että kiipesimme Moonlightia ensimmäiset kp:t. Tarkoituksena oli yrittää löytää erään neidin kiipeilykenkä. Ei löytynyt. Mutta. Muutama mielenkiintoinen traverse ja alas kiipeäminen (lue: tippuminen, muksahdin kaksi kertaa piikkipuskaan, joka kasvaa keskellä seinää...) tuotti tulosta. Löysin uudet tikkaat, jotka joku oli tiputtanut samaan paikkaan mistä viimeksi löysin alienin. Hehe. Booty.

Kuvaan vain itseäni tänään, reitillä Sheer Lunacy

Syön taas salaa kaikki eväät... hihihihii

Äiti, kp tarkoittaa köydenpituutta ja kruksi on reitin vaikein kohta. :)

Sitten liidasin yhden kp:n! Jee! Tosi helpon, mutta silti. Vaikeimmista köydenpituuksista toinen sujui mukavasti, sillä minulla on pienet sormet ja se helpottaa usein halkeemakiipeilyä. Hyvä esimerkki on Monkeyfingerin ensimmäinen kruksi kp: leiskataan halkeema, jonne juuri ja juuri saa sormenpäät. Minun sormenpäät mahtuvat halkemaan lähes kokonaan, joten 5.12 halkeema on minulle ehkä 5.11/5.11+. Takaisin Sheer Lunacyyn. Toisen kruksi kp:n kiipesin puoliksi vetämällä itseäni ylös mistä nyt ikinä kiinni sain, kamusta, jatkosta, pultista, itse asettamistani kamuista... Harvemmin otteista, let's put it that way. :) Sitten oltiin taas topissa ja haikattiin alas flippifloppereissa.

Seuraavana päivänä ajoimme aamusta Las Vegasiin. Minä halusin kiivetä vielä jotain korkeaa, joten Max ehdotti, että kiivetään Rainbow Wall. Se on Red rocksien ensimmäinen vaikea, iso reitti (5.12, noin 14 kp:ta, 305 metriä) ja monet sanovat, että se on paras reitti tuolla. Reitti on upea, kaikki pitchit saavat viisi tähteä. Reitin keskivaiheilla on noin 70 metriä ei niin loistavaa class 5 -skrämpläystä, että se nyt ei ollut niin loistavaa. Simulina meni se. Yksi miinus tulee lähestymisestä, joka kestää reilut kaksi tuntia ja sisältää 300 metrin edestä ylämäkeä. Hohhoijaa. Toinen miinus tulee ihmeellisestä kissaeläimestä (wikipedia sanoo kissafretiksi), joka yritti yöllä syödä kaiken mitä meillä oli. Minä yritin ottaa kuvan. Max heitti kivellä. Nice.

Hoidimme lähestymisen alta pois edellisenä päivänä, bivitimme aivan reitin juurella (eli nukuimme taivasalla) ja aloitimme kiikut aamulla kuuden aikoihin. Olimme topissa noin yhden maissa. Eväänä oli kaksi karkkipussia ja kuivattuja mangoja. Minä söin aika varmasti 1,5 karkkipussia.

Siinä on reitti, Rainbow wall ja Original route 5.12, 14kp

Reitin juurella minä

Kylmä oli, noin 10 asteen tienoilla. Kiipesin untsikka päällä koko päivän. Ikäväkseni vesipussukkamme oli auennut repussa ja kasteli selkäni. Alas tullaan laskeutumalla koko reitti. Ennen tykkäsin laskeutua. Se oli jännää, kun näki kuinka korkealla on ja saa katsoa koko ajan alaspäin. Isoja reittejä laskeuduttaessa olen kyllästynyt hommaan. Jos köydenpituuksia on 14, niin laskeutumisia on usein lähes sama määrä, jos on yhdellä köydellä liikenteessä. Olin muutenkin aivan jäässä ja sitten kylmä vesi kasteli selkäni. Laskeuduimme, vedimme köyden, laskeuduimme, vedimme köyden, laskeuduimme... Lopulta maa alkoi häämöttää ja totesin, että eihän tässä ole kuin yksi tai kaksi ankkuria välissä. VÄÄRIN. Viisi.

45 minuutin laskeutumisoperaation aikana kylmetyin niin, etten kyennyt ajattelemaan selvästi. Olin aivan pihalla, kun Max käski minun vetää köyttä. En tajunnut kumpaa päätä. En kyennyt keskittymään mihinkään muuhun, kuin että lehmänhäntäni sulkkari on kiinni ankkurissa, että köysi ei hinkkaa sitä puhki ja että grigri:n sulkkari on kiinni, kun on aika laskeutua. Viimeisen kahden kp:n kohdalla Max fiksasi köyden minulle niin, että sain laskeutua maahan asti edeltä. Revin kaikki vaatteet päältäni ja vaihdoin kuivat päälle. Sitten puin vielä kaksi untsaa päälle. Pikku hiljaa olo helpotti. Max tuli alas ja söimme kuivatut mangot ja suklaahippukeksit. Kello oli noin kaksi. Pakkasimme reput ja haikkasimme reilun tunnin takaisin autolle. Autolla odottivat sipsit ja salsa. Nomnom. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Ajoimme leirintäalueelle ja laitoimme illallista. Kun tuli pimeä, kömmimme sänkyyn ja katsoimme elokuvan (Moneyball). Nukkuma-aika! Paitsi, että kello on puoli seitsemän. Ihme vässyköitä me ollaan. Aivan pimeäksi täällä ei mene ikinä, sillä Las Vegas ja erityisesti Luxor hotellin sky beam valaisevat koko tienoon. Kerroinko jo, että olin ripustanut märät vaatteeni kuivumaan ulos? Heräsin keskellä yötä kovaan paukkeeseen. Rajut tuulet ovat tyypillisiä aavikolla. Ja hiekkamyrskyt. Tosi kiva. Kömmin ulos ja keräilin vaatteeni auton ympäriltä. Kaikki löytyi.

Tänään ajetaan Yosemiteen ja huomenna kiivetään pari reittiä. Sitten ajetaan Eugeneen. Haleja raksut! Kohta voidaan skypettää! :)

Limestone cragging

Olemme edelleen Vegasissa. Meillä oli eilen lepopäivä, joten menimme porukalla vuorille kiipeämään kalkkikiveä. Oli mukavaa. Todella erilaista kuin red rocksien hiekkakivi. Liidasin pari reittiä ja yläröin yhtä vaikeaa. Pojat antoivat yrkkää reitille, jonka he luulivat olevan 12c. Ei mennyt. Se olikin 14 yläpäätä. Nauratti jälkikäteen. Söimme illallista ulkona, altaalla. Oli minun ja Maxin kokkausvuoro: pestopastaa, kanaa, grillattua ananasta ja avocadosalaattia. Nomnom. Vegasissa on todella lämmin edelleen. Vuorilla minulla oli päällä kaksi untuvatakkia. Tai oikeastaan kolme, yksi oli hameena jalkojen ympärillä. Siitä on kuva. Nyt kiikkuun Maxin ja Blaken kanssa Texas Tower direct. 12d ja 6 pitchiä. Emma vetelee tänään itteensä french free -tyylillä ylös. Je je!

Sending temps!

Epinephrine (5.9 trad, 500m)

Kiipesimme eilen sen reitin, josta jo mainitsin. Aloitimme myöhään puolen päivän aikoihin, koska on lauantai ja suurin osa aloittaa todella aikaisin. Emme joutuneet odottelemaan, sillä reitillä oli vain yksi porukka ennen meitä. Kiipesimme pareittain. Minä liidasin kolme pitchiä ja siitäkin huolimatta (minä kiipeän hitaasti...) olimme Maxin kanssa topissa jo ennen viittä. Soli mun pisin reitti ikinä. :) Meillä oli ihan älyttömän hauskaa. Kiipesimme samaan tahtiin ja lomittain niin, että pystyimme juttelemaan ständeillä. Alas haikkaaminen kesti vähän vajaa kaksi tuntia. Autolla odotti olut, sipsit ja salsa. Nom nom. Ja minä keksin uuden merkityksen termille light and fast; jätin varmistuslaitteen ja kameran autoon. Munterilla (sellanen solmu, jolla voi varmistaa, jos löytyy sulkkari) sitten varmistettiin. Nauroin vielä kaverille tuossa muutama päivä sitten, kun hän kertoi tiputtaneensa varmistuslaitteen ja reitiltä piti laskeutua. Pilkka osui omaan nilkkaan nyt niin. Hihihii! Haleja!

Learning how to chimney. Blake is right behind me.

Las Vegas & Redrocks

Hello, täällä taas! Olen Las Vegasissa. Minä ja Max yövymme kaveripariskunnan luona. Eilen kiivettiin sporttireittejä red rockseilla. Tänään kiivetään pidempi reitti, Epinephrine niminen. Mä sanoin, että jos ihan lämmittelyksi jotain helppoa ja ei kauheen korkeelle mentäis, kun mulla kuitenkin on tota yliherkkyyttä korkeille paikoille aina ensin, kun ei ole pää tottunut. Maxin kaverit kutsui meitä kiipeen tuon reitin heidän kanssaan. Ja tietenkin me mennään. Tämä tulee olemaan korkein reitti, mitä minä olen ikinä kiivennyt, noin 530 metriä. 13 pitchiä, jos lasketaan ankkurit, mutta omilla ankkureilla saa lyhennettyä pitchien määrää. Odotellaan, että Blake ja Allison herää. Aloitamme aika myöhään, puoli yhdeksältä oli Blaken toive. Eli olemme reitillä vasta 11 aikaan. Ja kiikku kestää noin 7 tuntia. Eli miehet saa liidata, että keretään ennen auringon laskua pois. :) Mä meen nyt pakkaan ja tekeen eväsleipiä.  Haleja!