Showing posts with label aid. Show all posts
Showing posts with label aid. Show all posts

Sunday, March 30, 2014

Moonlight Buttress. Again.

We spent three full days in Zion. We shared camp site, food, and gear with our friends Wally and Kevin. We were all there for Moonlight. Moonlight Buttress is the most amazing long route I've been on. The position and the exposure make it worth doing even if you don't climb the grade. For me the crux pitches are too hard for sure. I enjoy the challenge and simply french free (pull on gear) if a move doesn't go. I'd be psyched to know if Finnish people have climbed it! I've been on it three times now so I have a pretty good understanding of what it would take to be able to free the route. I must climb more. Much, much more.

Moonlight is rated somewhere between 5.12b and 5.12d depending on who you ask. Or 5.8 C1. I say it's 5.12hard. The route is about 365 meters and 10 pitches. A single 70 raps the route so it works the best if you are not hauling. The descent is mostly paved trail. I brought a headlamp, four granola bars, candy, and a liter of water. We started climbing 7:30am and got to the top around 4pm. Long day. Check mountainproject for gear. Here is a summary of the day.

The first four pitches up to the rocker block are pretty mellow. I led the third pitch (5.11c traverse, 3 bolts and a #1 camalot) and hung a bunch of times. But I did it! The 5.12hard climbing starts from the rocker block. First comes two corner pitches: Jump to a flake and layback a bunch to a hanging belay. Then layback some more until the crack becomes an ow. Somehow get yourself up the crack and continue to another hanging belay.

Wally and Kevin above the corner pitches.

Then comes the 12a chimney pitch. Hardest move for me was getting from the belay to the chimney. A Couple of easier moves are followed by knee-barring up a flaring chimney. Should I face in or out? So hard. I guess facing out would be easier. Next time. The chimney gradually turns into a face which leads to (surprise surprise) more liebacking and the bivy ledge. Max hauled my backpack on this one. I was very thankful.

Time for lunch. We hung out in the sun, ate candy, and watched other people climb the wall on the other side of the river. We could also see Wally and Kevin on Monkeyfinger. My arms were pretty tired but the exposure and perfect weather made me happy. And candy for lunch! I wanted to pee but I didn't know how to do it safely. I'm used to it. I checked the time just before Max took off again. It's 2pm.

At the bivy ledge. The video upload is not working. Think of it as a slide show.

Next we climb the splitter finger cracks. First one has feet in the beginning so I can pull the moves. So much fun! Then feet disappear for 3 meters. Take! Take! Second crack is even more splitter and Indian creek-like. No feet so I pull myself up from a piece several times. Cleaning gear while climbing is almost impossible for me. There is a good rest in the middle of the pitch. It's a little tricky to get back to the crack after the rest. Hmmm. Take!

Last pitch is called the Nutting pitch. You place nuts and it's the easiest pitch of the hard pitches. Unless you are me and tired from the 300 meters of climbing you've done so far. I hung between every four moves. There is about 60 meters of rope out when you start the pitch so if you can't send (pull the moves without the help of the rope) you will hate your life. I climbed every hard sequence two to three times. The rope stretch made sure I fell right back to where I started. There is no way to communicate with your partner either. To avoid this and to minimize rope stretch I suggest belaying the second up to the bolted anchors in the middle, but it's a fully hanging stance and is very uncomfortable. The climb ends with a 5.10 roof crack.


Top!

At the top we changed into flip flops and hiked down Angel's landing trail. I was tired, thirsty, sweaty, and hungry. We were back at camp by 6pm. We made dinner with Wally and Kevin and played bananagrams. I lost every round.

Next Bishop!

Friday, November 15, 2013

Top of the Monkey (5.9, 3p, mixed A0)

Kiirettä on pitänyt, vaikka meillä ei ole muita menoja kuin koulu ja kiipeily. Allana oli meidän vieraana maanantaista torstaihin. Me (siis minä ja Allana) kiipesimme tiistaina ja keskiviikkona Smith rockilla helppoja klassikoita: kolmen kp:n trädimultipitchin (Superslab 5.6), kaksi klassikkohalkeemaa, yhden sporttireitin ja Monkey facen (Pioneer route, mutta variaatiolla Monkey off my back 5.9 A0, 3kp). Allanalla ja minulla on samanlainen näkemys siitä, millainen on täydellinen kiikkupäivä. Vaikka olemme todella erilaisia kiipeilijöitä. Allana ei omien sanojensa mukaan edelleenkään kiipeile. Mutta vuoria hän kyllä kiipeää ja hän on meistä se, joka hallitsee kaikki mahdolliset vertical rescue -taidot. Minä taas otan vastuun liideistä, paitsi jos Allana haluaa liidata. Ensimmäisenä päivänä laulettiin koko ajan, samalla kun kiivettiin siis. Ja juoruttiin ankkureilla ja otettiin valokuvia. Typeriä valokuvia. Minä liidasin ensimmäistä kertaa kaksi 5.9 halkeamaa Smith rockilla. Tarkoin valitut: Moonshine Dihedral ja Chouinard's crack. Allana taas liidasin ensimmäisen trädihalkeemansa mallikkaasti.

Toisena päivänä kiipesimme Monkey facen, joka on apinan pään näköinen kivipaasi. Mun juomapullossa on siitä kuva. Krukseja on muutama. Siis henkisiä krukseja. Ensinnäkin lähestyminen on paljon ylä- ja alamäkeä. Yök. Toiseksi, reitillä tarvitaan trädikamaa, sporttikamaa, kaksi 60 metristä köyttä ja teknokiipeilytaitoja. Yhdellä kp:sta on pulttitikkaat (vapaana 5.13 eli ei kiitos). Pultteja on yli 20, mutta selvisin kymmenellä jatkolla. Kaiken tämän lisäksi reitti on supersuosittu, koska apinapaasi on niin upean näköinen. Onneksemme keskiviikko houkutteli apinalle meidän lisäksi vain viisi henkeä. Oli hauskaa. Ensin soolotaan vähän. Sitten mixtaa teknokp:n juurelle. Minä teknosin (noin 15 minuutissa, todella helppoa A0) apinan suuhun ja fiksasin köyden Allanalle, joka jumaroi. Ensimmäistä kertaa. Sitten apinan suusta ilmava sporttitraverse apinan päälaelle. Sitten kaksi laskeutumista ja tsädääm.

Apina kiivetty, takaisin autolle! Tuossa on apinan pää ja tyttö jumaroimassa.

Mitäs muuta. Eilen kiipesimme Maxin kanssa sporttireittejä pääseinällä. Joka ilta meillä on ollut kavereita kylässä tai olemme menneet kylään. Olen oppinut uuden pelin (Catanin uudisasukkaat) ja tutustunut Bendiläisiin. Tänään oli lepopäivä, joten katsoimme kuusi jaksoa Game of Thronesia. Jos emme mene kyläilemään, katsomme kaksi jaksoa vielä ennen nukkumaan menoa. Huomenna Max menee töihin ja mulla on toinen lepopäivä. Sunnuntaina menemme Trout Creekiin. Jee!

Wednesday, October 30, 2013

Climbing in Zionin National Park

Nyt tulee tekstiä. Ollaan kiivetty viikko Zionissa, Utahissa. Joka toinen päivä lähetetään, joka toinen levätään. Zion on kiipeilijän paratiisi, jos hiekkakivihalkeemat, korkeat seinät (300+ metriä, enimmäkseen IV eli ainakin päivä reitillä) ja greidi (vapaana 5.12) osuu mukavuusalueelle. Tai jos tykkää teknota. Multa ei ihan taivu vielä tuo, mutta onneksi mulla on rope-gun matkassa. Ja nousukahvat.

Upeat reitit ovat aivan päätien varrella (lähestyminen 5-15 minuuttia), yöpyminen on ilmaista BLM:n mailla ja kansallispuiston oma ilmainen bussi vie kiipeilijät reitin juurelle. Ilmainen wifi, kirjasto ja kokkausfasiliteetit löytyvät kaikki aivan läheltä. Zionin läpi kulkeva tie on suljettu autoilta sesongin aikana. Aamun ensimmäinen bussi kiipeilymestoille lähtee klo 7 reikä reikä. Reitin juurelle pääsee aikaisintaan kahdeksaksi. Jos haluat alppistartin, voi hakea luvan bivittää reitin juurella. Ei kiitos. Ja läheltä löytyvät Indian creek (5 h), Yosemite (5 h) ja Red Rocks (2 h).

Zion Angel's landing polulta

Ensimmäisenä päivänä kiivettiin Touchstone wall, koska toivoin helppoa seinää alkuun. Reitti on 5.9 C2, mutta kiipesimme vapaasti myös tekno-osuuksia, joten reitti oli meille ehkä 5.11-. Alku oli minulle jumarointia kahden kp:n verran. Jumarointitaustani? To the limit -elokuva, yksi sessio Melon släbillä kahdella kahvalla ja toinen sessio TK:lla yhdellä kahvalla ja grigri:llä. Ei mennyt niin kuin Huberin veljeksillä ei. For future reference, reitillä saattaa joutua traversaan ja ylittämään lippoja. Duh. Tusasin aikani, opin mitä ei kannata tehdä ja selvisin ankkurille. Kolmannella kplla sain varmistaessani köyden aivan solmuun. Sitten kiipesin neljännen kp:n itku kurkussa, koska olin aivan poikki. Ankkurille päästyäni kieltäydyin syömästä ja juomasta. (Just näin Emma, hyvä.) Max lähti seuraavalle kp:lle. Kun hän katosi näkyvistä, kaivoin vasurilla repusta keksipussin ja söin meidän kaikki keksit. Sitten olinkin taas paremmalla tuulella ja kiipesin loput viisi (?) kp:ta hymyssä suin. Näin ensimmäinen päivä Zionissa.

Mietin jälkeenpäin mikä minut sai pahalle mielelle kesken upean reitin: repun ja räkin paino, hiekkakivihalkeemiin tottumattomat kämmenselät, jotka hankautuivat verille, kuumuus, odotukset, yhtäkkinen auttamattomuuden tunne, kun tajusin, että en jaksa. Ja varpaisiinkin sattui. Pahinta oli se, että kiipeily ei ollut kivaa. Kiipeily on aina kivaa. Vaikka sattuu ja väsyttää. Olen minä kans vässykkä välillä.

Max kyseli illalla keksien perään. Joo, Emma söi kun oli paha mieli.

Täydellinen jammihalkeema, Emma leiskaa. Paljon raskaampaa katsokaas. Kaverini Laurin sanoja lainaten - ilmasta kuntoo!

Touchstone wall lähetetty

Välipäivät kulutamme kirjastossa tai muiden turistien tavoin haikkaillen Zionin retkipoluilla. Välipäivän ohjelmaan kuuluu tietenkin myös kiipeilykamojen pakkaus valmiiksi seuraavaa päivää varten. Vuorossa Moonlight Buttress (5.8 C1, 10kp, 365 metriä ja V tai vapaana 5.12+). Jos et tiedä mikä se on, niin se on paljon haastavampi ja pidempi kuin Touchstone wall. Jos tiedät, niin KYLLÄ, on se hiano! Ei sanat riitä. Tässä lyhyesti päivästä, jolloin kiipesin jumaroin Moonlight buttressin. Max kiipesi.

Oli lauantai, joten osasimme odottaa ruuhkaa. Reitillä oli kaksi teknoporukkaa, yksi yläköysittelijäporukka ja me. Nopeuttaaksemme tahtia ja helpottaaksemme Maxin liidausurakkaa päätimme, että minä jumaroin puolet seinästä, emmekä haulaa. Tämä tarkoittaa, että minä kannan reppua. Reitin juurelle ei palata, joten mukaan otetaan vain välttämättömimmät jutut, eli kolme litraa vettä, kuivattua mangoa ja energiapatukoita. Minulle lenkkarit jumarointia varten ja släpärit joen ylittämistä varten. Light and fast!

Heräsimme kuudelta, bussiin 7 reikä reikä ja reitillä kello 8. Olimme vauhdikkaita. Minä päätin vauhdittaa hommaa vielä niin, että tiputin toisen kiipeilykenkäni kesken matkan. Light and fast, right. Jumarointi on nopeampaa ja Emmahan jumaroi. Koko loppumatkan je! Topissa olimme niin ajoissa, että päätimme haikata vielä näköalatasanteelle. Päivä oli ehdottomasti yksi upeimmista ja hauskimmista kiikkupäivistä ikinä. Kenkäjuttukin vaan nauratti. Muistatteko, kun tiputin puhelimeni Monkey facelta?

Moonlight Buttress on vaan niin hiano!

Seuraavana päivänä kävimme etsimässä minun kenkääni. Ei löytynyt. Mutta olen saanut rahat takaisin booty gearina. Keltainen alieni, kaksi BD:n kiilaa, yksi DMM:n offset kiila ja yksi lukollinen sulkkari. Jos kaipailet, niin kysele.

Sitten oli vuorossa Monkey finger (12b, 8-9kp, 270 metriä). Sadetta oli luvattu iltapäiväksi, joten light and fast meiningillä taas seinälle. Tällä kertaa jätin kahvat autoon ja kiipesin kaiken. Krukseja oli useampi, mutta vetelin itseäni tottuneesti kamoista, kun homma meni liian hankalaksi. Jalikset olivat pieniä, kivi liukasta ja minun sisätossut (ei ne punaiset 5.10, vaan scarpat, jotka käy aamutossuista) liian lörpöt. Seli seli. Aina pakko selittää. En voi vaan sanoa, että minä en osaa. Seuraavana päivänä ajoimme St. Georgeen ostamaan minulle uudet kengät. I want your best shoes for edging, thank you. Jouduimme pakittamaan sateen takia Monkeyfingerilta kaksi kp:ta ennen huippua. Kiipeämme sen uudestaan, jahka kivi kuivuu.

Hiekkakiven huonopuoli on, että sen pitää antaa kuivua 24 tuntia. Eikä ihme. Kivi on uskomattoman huokoista ja pehmeää. Jumiin jääneet kamut saa irti ravistelemalla. Kivi kamun ympärillä muuttuu hiekaksi, kun räpeltää tarpeeksi. Aasinsilta. Kohta illallista ja reppujen pakkaus huomista varten. Ja elokuva-ilta. Meillä on joka ilta elokuvailta. Suihkua on ikävä. Päätimme muuten jäädä tänne Zioniin loppuajaksi. Indian creek oli mielessä, mutta Zionin pitkät reitit vievät voiton. Ajamme Yosemiten kautta Oregoniin 6. päivän tienoilla, jos tiet pysyvät auki. Graniittia, jee! Se on big if. Nyt sitä iltaruokaa. Spaghettia, vihanneksia ja alfredokastiketta. xoxoxo

Tuesday, May 8, 2012

Smith rock Spring thing & Monkey face

Istun Kristinan kanssa ulkona, Lillis business complexin edessa. Taalla on kesa. Olin viime viikonlopun taas Smith Rockilla. Talla kertaa olin vapaaehtoisena siivoamassa ja pistamassa paikkoja kuntoon. Tapahtuman nimi on Smith Rock Spring Thing. Osallistuimme 25 hengen voimin lauantaina erilaisiin toihin ja sunnuntain vietimme kiipeillen. Mina karrasin soraa kolme tuntia. Tasta hyvasta sain ilmaisen aamupalan, t-paidan, ilmaisen telttapaikan, joogaa, illallisen ja juomista. Sunnuntaina kiipesin aivan mahtavan reitin Monkey Facelle.



Joogaa

Ruokaa, jalkkariksi brownies ja jatskia

Meidan poppoo ja pari muuta

Pinata!

Sunnuntaina ensimmaisen multipitch-reitin huipulla.

Kivat maisemat jalleen kerran

Seuraavaksi kiipesimme tuonne, it's the Monkey face!

Ma kiipean kakkosena, reppu selassa ja repussa toinen koysi. Fun!

Viela yksi pitchi

Paasin harjoittelemaan teknoomista. Tama on sita mita teen intro to lead -kurssilla.

Nice!

Sitten alas. Pudotin juuri puhelimeni ja mua naurattaa.  Laskeuduin noin 50 metria ilmassa, ihan mahtava fiilis. Kunnes huomasin, etta koydet on ihan sotkussa. Onneksi minulla oli autoblock, joka pysaytti alasmenon, kun irrotan kateni koydesta. Selvitin koysisotkun 10 metrin korkeudella ja jatkoin onnellisena matkaa.

Tosta naatte, etta olen ihan vaan ilmassa.

Puhelimen osia.

Sitten olikin yhtakkia jo maanantai. Liidasin ensimmaista kertaa trad reitin Skinner's buttella. Trad oli sita, etta mina asetan itse omat varmistuksen kallion lohkeamaan. Ehka jannittavinta mita olen tehnyt. Onneksi Oregonin uutiset olivat paikalla todistamassa tata. Mina ja Kristin palatimme ihan holmoja. Tassa linkki uutisiin: http://www.kval.com/news/local/Oregon-sunshine-We-are-just-jumping-around-like-little-squirrels-today--150505085.html?tab=video&c=y

Nyt opiskelen vahan ja lahden syomaan Kristinan ja Malinin kanssa. Haleja Suameen! :)

Wednesday, April 25, 2012

Tradi ja tekninen kiipeily

Tanaan on erityinen paiva. Kiipesin tanaan ensimmaista kertaa tradi (traditional) ja teknisen kiipeilyn sekoitusta ulkona. Kyseessa on siis Intro to lead climbing -kurssi. Kiipeilemme keskustassa Skinner's buttella. Harjoittelemme tradikiipeilya, mutta meita varmistetaan ylakoydella. Solmimme itsemme ylakoyteen ja harjoitusliidikoyteen. Lisaksi, jotta homma ei olisi liian helppoa, kaytamme etriereja. Etrier on slingi, jossa on "askelmia." Kuvittele tikkaat, jotka on tehty nauhasta. Smith rockilla monkey facen huipulle kiipeaminen vaatii taman taidon.

Jos haluat kiiveta tuonne, on sinun teknottava vähän. A0 elikkä pulttitikkaat. Mutta silti.


Wild Countryn kiilasetti jenkeissa 45 euroa, auts. Eika siita ole muuksi kuin poydan koristeeksi.

Asetin tanaan ensimmaista kertaa omat kiilat kivenrakoon ja kiipesin kahden etrierin avulla, itse asettamiini kiiloihin turvautuen, ylospain. Homma on hauskaa, jannittavaa ja superhidasta. Kaikki asettamani kiilat pysyivat paikoillaan ja koysi kulki suoraan. Muhaha! Olen lukenut teoriaa kiilojen ect. asettamisesta, kiipeilyopettajani naytti minulle miten homma toimii, ja olen kiivennyt kakkosena ja siivonnut kiiloja, mutta en ole ikina kiivennyt itse asettamieni kiilojen turvin. Ensi viikolla yritan olla nopeampi. Operaatio otti 1,5 tuntia. Opin hurjasti tehdessani kaiken itse. Puhun koko ajan kiiloista, mutta tarkoitan kaikkia mahdollisia itse asetettavia varmistuksia. Taalla yleisnimitys on trad gear. En tieda mika se on suomeksi.

Nain se toimii, jos jotakuta kiinnostaa yksityiskohdat. Asetan ensimmaisen etrierin ankkuriin ja tuskaisen hidas tekninen kiipeily voi alkaa.

1. Asetan kiilan edessani olevaan kivenrakoon ja varmistan, etta se ei lahde irti vaikka vedan sita alas, eteen ja mielellaan viela ylos. Sitten asetan jatkon kiinni kiilan vaijeriin. 

2. Seuraavaksi kiinnitan toisen etrierini juuri asettamaani jatkoon, otan askeleen talle etrierille ja testaan, etta kiila ei poksahda pois. (tassa kohtaa on vahan jannaa)

3. Ei poksahtanut, joten voin siirtya kokonaan talle etrierille.

4. Irroitan alemman etrierin (joka roikkuu vapaana) ja vien liidikoyden (liidikoysi on harjoitusta varten) alempaan jatkoo, jolla alempi etrier hetki sitten roikkui. 

5. Sitten kiipean etrieria pitkin ylospain (hurjat 30-50 cm !!!) ja aloitan alusta.

6. Eli kiila kiven valiin, jatko kiilaan, vapaana oleva etrier jatkoon, painon siirto talle etrierille, jannittava hetki, siirtyminen kokonaan juuri asettamalleni etrierille, alemman etrierin irroitus alemmasta jatkosta, harjoitusliidikoyden vienti alempaan jatkoon. Ja alusta...

Huomenna minulla on syntymapaiva. Taytan kaksikymmentaviisivuotta, ajatella! Ja olen maailman onnellisin, koska olen taalla Amerikassa tekemassa juuri sita mita haluan. Kiipeilla ja juosta. Ah, ja opiskella. Synttaripaivakseni en ole suunnitellut mitaan erityista. Puolimaraton sunnuntaiaamuna klo 7 rajoittaa menemisiani loppuviikon. Huomenna aion vain hengailla kavereiden kanssa, harjoitella nuoralla kavelya, puutua luennolla kahdeksaan asti seka kayda kiipeilemassa ja syomassa ulkona. Kirjaimellisesti, koska aiomme testata yhden ruokakarryn. Perfetto! :)