Showing posts with label Alpine climbing. Show all posts
Showing posts with label Alpine climbing. Show all posts

Friday, September 26, 2014

Alpine at the Incredible Hulk

We made Hulk happen! My foot held me back a little so the approach and descents took slightly longer than usual. These climbs could be done car to car but we wanted to climb for two days so it made sense to camp. We packed three days worth of food and gear and hiked in Monday evening.

Two hours of this

Another two hours of this

The Hulk has a bunch of 400-500 meter routes, easy access, and the exellent granite. Bivy sites and water are conveniently located. More info about the climbs, permits, and access here. Check Supertopo for detailed topos.


Hulk seen from the approach.

Siskolle: mä synkronoin visiirin mun lähetyspipaan. Toimii!

Our camp is 20 minute walk from the base.

Tuesday we climbed Positive Vibrations (11a). The conditions weren't exactly stellar but the climbing was amazing and made up for the cold and windy weather. Max sent. I'm new to this alpine climbing so everything was exciting for me.

And stressful.

I've never been as stressed out rapping as I was that day. 10 raps. We had to wait for the wind to settle and pull our rope at just the right moment between gusts of wind. It's a miracle our rope did not get stuck on our way down. The night before we witnessed a party of two epic trying to get their rope unstuck half way up the wall.

First crux pitch (P3) of Positive vibrations. Tho, if you ask me, the crux is the thin finger crack/stemming sections on P2.

A couple more raps to go. Rope hasn't gotten stuck. Yet.

Wednesday we hung out at camp most of the day and watched a party of two make their way up Red Dihedral (10b). They ended up bailing after the crux pitch which made me nervous about leading the route.

My favorite rest day activity: stare at the spectacular incredible hulk.

Dinner: cous cous, TJ's Indian Curry sauce, cheese, and smoked trout.

I found a tree in the alpine!

Alpine vegetation is pretty.

Rest day hike to the lake near by

We wanted to go down there but couldn't find a way down. Next time.

Thursday we climbed Red dihedral. I told Max I'd like to lead the crux pitch but that he can have the rest because he is more efficient. Max said "I bet you could lead all the pitches". Right. I asked him many times mid route if he wants to take the sharp end because I'm slow. He declined. At the top I was happy he let me lead everything and that I actually sent. I would have not been able to do it without Max's support. The route finding was tricky for me and I was intimidated by the length of the route.


P2 of Red dihedral

P3 aka THE PITCH, sustained and long dihedral

View from the every belay

P5: splitter fingers to hands

Zoom in and see which shoes Max is wearing. :)

We did the hike off in an hour. There was only one rap but it was stressful all the same.


The descent via the scree gully

Maybe the abundance of slings make up for the tiny bolts..?


Next morning I woke up with sand in my mouth, hair, and eyes. Gusting winds. I got up, made coffee and went outside to enjoy the last view of the Hulk.


This is the best coffee when bialetti/french press is not an option. Also using a burner inside the tent is a great way to burn a hole in your rainfly.

Hulk towers above it's surroundings.

Red dihedral P12 chimney.

Finland? No. The Hoover Wilderness!

 Off to the Needles!

Wednesday, July 3, 2013

Summit the Grand

Owen-spalding lähetetty. Paljon voisin kertoa, mutta ei ole aikaa. Lyhyesti. Autolta autolle reissu kesti tasan 24 tuntia. Nukuttiin 5 tuntia välissä. Otettiin korkeutta yhteensä yli kaksi kilometriä ja tampattiin/kiivettiin yhteensä melkein 30 kilometriä. Aivan mahtava reissu. Minä ja Allana olimme suunnitelleet koko reissun ja paria päivää ennen saimme vahvistusta tiimiimme. Allanan serkku Tim ja puolituttu opiskelukaveri April tulivat meidän mukaan. Minä ja April liidasimme, koska olimme kokeneimmat kiipeilijät.

Minä sain mennä ensimmäisenä Allanan kanssa, koska me olimme ottaneet selvää reitistä etukäteen. Huutelimme ohjeita Aprilille ja Timille. Mitä lähemmäs huippua kiipesin sitä enemmän hengästytti. Muuten korkeuseroa ei huomannut. Siis ei särkyjä tai astmaongelmia. Oli mahtava tunne etsiä oikea reitti ja kavuta ensimmäisenä huipulle. Kukaan muu ei ollut siellä. Minä ja Allana hengasimme puolitoista tuntia huipulla kunne April ja Tim löysivät perille. Vietimme vielä toisen tunnin ylhäällä. Ei ketään muita. Aivan mahtava kiipeilypäivä!

Haikkasimme takaisin autolle samana päivänä. Olo on aikas poikkinainen, mutta onnellinen. Vuorilla oloa ei voita mikään. En tiedä milloin viimeksi minulla oli yhtä hauskaa kiipeilyreissulla. Tai yhtä raskasta. Jää, lumi ja korkeusero lisäsivät mukavasti haastetta varsinaiseen kiipeilyyn. No niin, nyt on pakko mennä. Mui mui!

Teltat pystyyn 6 tunnin lähestymisen jälkeen, kalsariasussa on hyvä olla. Ja noilla lumipopoilla on raskas kävellä.

Tonne mennään huomenna.

Tästä alkaa meidän reitti eli Owen-Spalding

Huipulla, jotain yli neljä kilsaa. Hengästytti, kun puhuin liikaa.

Siistein ulkohuussi ever, hyvät näkymät.

Huipulta piti tulla alas, alas, alas alas, jotain 15 kilometriä ja korkeusero 2 kilometriä. En tykkää. Oltiin autolla puolen yön aikaan.



Sunday, June 30, 2013

Going for the Grand

Tässä suunnitelma seuraavalle kolmelle päivälle. En tiedä osaanko kertoa tätä suomeksi. Tavoitteemme on kiivetä Owen-Spalding (5.4 3kp, 475 metriä, II) reitti kahdessa osassa. Haikkaamme huomenna 12 kilometriä paikkaan, jossa yövymme (lower saddle). Yöpyminen tapahtuu Mt. Hoodin korkeudella, eli periaatteessa kiipeän Mt. Hoodin uudestaan, teltan, makuualustan, makuupussin, kiipeilyvälineiden jne rojun kanssa. Jatkamme matkaa tiistaina aamuyöstä kello 3.00 toiselle tasanteelle (upper saddle), mistä alkaa varsinainen tekninen osuus. Kolme pitchiä 5.4 ja class 5 scramble to the top. Helppoa kiivettävää, mutta ilmavaa. Neljän kilometrin korkeudella meren pinnasta alkaa hapen puutekin tuntua. Haaste on sääikkunan löytäminen, tuntematon maasto ja se, että reitillä voi olla jäätä. Lunta on varmasti.

Otamme reissun aikana korkeutta yhteensä noin 2,5 kilometriä. Hohhoijaa. Tämä tulee olemaan fyysisesti ja henkisesti raskain tekemäni juttu, ever. Oh well. Sääikkuna näyttää hyvältä ja olemme vierailleet metsänvartijoiden (ranger kuulostaa paremmalta) toimistossa pariin otteeseen. Luvat on kunnossa ja kakkapussit repussa. Pari karttaa pitää printata ja ruuat ostaa. Paljon enemmän olisi tietenkin yksityiskohtia, mistä voisin tässä kertoa, mutta ei ole aikaa. Laitan viestiä jossain muodossa, kun tulemme takaisin, viimeistään keskiviikko-iltana eli teidän torstaiaamuna. Tai vähän jälkeen, koska akku voi olla loppu... Jännittää, mutta hyvällä tavalla.

Tässä reitti, joka kiivetään http://www.summitpost.org/owen-spalding-var-owen-chimney/160588

http://www.nps.gov/grte/planyourvisit/hours.htm#CP_JUMP_497666 Jenny lake ranger station tietää kaiken mitä vuorilla tapahtuu, mutta suoraa numeroa en löytänyt. Tuolta löytyy jotain. Adios!




Wednesday, August 1, 2012

Climbing a mountain

Olin viime viikon kiipeilyreissulla Allanan ja Joshin kanssa. Lahdimme reissuun maanantai-iltana ja olimme takaisin Eugenessa sunnuntaiaamuna kello 11. Viikon aikana tapahtui paljon upeita juttuja. Kiipesimme ensin Oregonissa sijaitsevan Three Fingered Jackin huipulle. Minun ensimmainen vuorenvalloitus. Keskiviikosta perjantaihin kiipeilimme Leavenworthissa, Washingtonissa. Loistavia multipicheja ja boulderointia. Lauantaina valloitimme Ingalls Peakin, joka on minun ensimmainen "alpine climb". En tieda tarkalleen miten tama alpine climbing maaritellaan Suomessa, joten en mene sen syvemmin terminologiaan. Paaasia on, etta patikoimme yhteensa nelja tuntia. Ensin polkua pitkin, sitten kivilohkareiden yli ja viimeinen tunti kului lumessa. Perilla meita odotti kolme muuta kiipeilyporukkaa. Kaikilla oli jaaraudat (kenkiin kiinnitettavat piikit lumessa kulkemista varten) ynna muut lumivarusteet. Turhaa painolastia sanon mina.

Takaisin tiistaihin. Aloitimme vaelluksen Three Fingered Jackin juurelle klo 7 ja palasimme parkkipaikalle klo 22. Varsinaista teknista kiipeilya oli noin kolme pitchia. Kaytimme 60m koytta ja muutamaa varmistusta apuna joissain paikoissa. Three Fingered Jack on purkautunut tulivuori, jonka huippu on 2,4 kilometria meren pinnasta. Mainittakoon tassa viela, etta Suomen korkein kohta on jossain 1,3 kilometrin korkeudessa. I <3 Suomipannukakku.

Vulkaaninen kivi ei ole parasta kiipeilymateriaalia. Kaikki on irtonaista. Yok. Meidan piti alunperin jatkaa seuraavana paivana viereisen vuoren, Mt. Washingtonin huipulle, mutta irtokivien seassa patikointi oli niin arsyttavaa, etta paatimme jattaa sen toiseen kertaan. Patikoimme tiistaina yhteensa 16 kilometria Pasific Crest vaellusreittia, kiipesimme ylamakea vuoren juurelle ja kiipesimme itse vuoren huipulle. 14 tunnin mukava fyysinen puristus. Lepasimme noin tunnin huipulla. Palasimme autolle kymmenelta, teimme chilicheesemacia (erittain perinteinen kiipeilijaruoka: makaronia, juustoa ja pavuista tehtya chilimuhennosta pannulla) iltapalaksi ja nukuimme parkkipaikalla.

Tarkistimme illalla mista polku Jackin juurelle alkaa. Viela naurattaa.

Tassa betaa

Wuhuu, melkein perilla. Not.

Nika tuli mukaan

Nika laskeutuu

Keskiviikkoaamuna matka jatkui Leavenworthiin, joka on tunnettu saksalaishenkisyydesta ja mahtavista urheilumahdollisuuksista. Kuin alppikyla sanon mina, vaikka en ole alpeilla ollutkaan. Olimme aivan sekaisin ja ihastuksissamme, kun ajoimme kaupungin lapi. Kaikki tekstit ovat saksaksi ja vanhalla fontilla kirjattu. Kiipesimme kaksi kokonaista paivaa, pulikoimme joessa jotakuinkin puhtaaksi ja soimme saksalaista bratwurstia. Paikallisen urheiluvalineliikkeen tyontekijat olivat mukavia ja neuvoivat meille hyvia multipitch-reitteja. Allana, joka on vasta aloitti kiipeilyuransa (ja vaittaa edelleen, ettei ole kiipeilija) kiipesi ensimmaisen multipitch-reittinsa meidan kanssa. Loysimme myos ilmaisia leiriytymispaikkoja metsan siimeksesta, loistavien boulderointipaikkojen vieresta. Haluan ehdottomasti menna tuonne uudestaan.

I <3 car camping. Joka ilta kokataan yhdessa tahan tapaan. Pitkan paivan jalkeen illallinen maistuu makoisalle.

Tama on Condorphamine addictionin (7 pitches, 5.10b) jostain vaiheesta otettu kuva. Yhdistimme 6 pitchia, koska kaytimme kahta koytta. Mina liidasin ekan ja tokan pitchin, Josh nelja seuraavaa ja mina taas viimeisen. Mahtavuutta! Kapuaminen reitin alkuun otti 1,5 tuntia ja oli pelkkaa ylamakea. Huoh.

Huipulta, mina rentoudun varjossa. Allana varmistaa Joshia.

Takaisin autolla, olimme niin likaisia tyttoja, ettette usko. Hyppasimme suoraan jokeen, joka on sopivasti tuossa kolmen metrin paassa.

Palkitsimme itsemme illallisella kaupungissa

Makkaraa!

Perjantaina loysimme taas uuden multipitchin. Tama oli tradireitti, jonka me varmistimme minun passiivisilla varmistuksilla. Ohjeena on "trad gear to 3 inches and a set of nuts". Meilla oli "set of nuts". Reitin nimi on Midway ja greidi on 5.6.

Eli siis Leavenworth on oikeasti Baijerilaiskyla.

Taalla me nukuttiin eka yo, takana Condorphamine addiction.

Perjantai-iltana otimme suunnaksi Ingalls Peakin, joka sijaitsee Leavenworthin lounaispuolella. Loysimme aamulla perille ja aloitimme myohemmin kuin oli tarkoitus. Patikoimme nelja tuntia yla- ja alamakea ja sitten taas ylamakea. Maisemat olivat huikeat. Tama Alpine Lakes Wildernessin vuoristomaisema sai Kaunein paikka Amerikassa -tittelin heti ensi nakemalta. Ingalls Peak (2,3 km) on Mt Stuartin (2,8 km) vieressa. Toisella puolella taas mollottavat isot pojat eli Mt Rainier (4,4 km) ja Mt Adams (3,7 km). Aloitimme kiipeamisen noin klo 14. Kiipesimme ensimmaisen pitchin ilman varmistusta ja sitten alkoi odotus.

Hello!

Mt. Stuart

Mountain goats

Allanaa naurattaa, tuo tytto meinaa kiiveta rinkka selassa. Niilla oli myos paljon enemman varusteita kuin meilla. Hehe!

Odotusta...

Lisaa odotusta. Josh kaytti neljaa varmistusta neljaan pitchiin.

Edellamme oli kaksi hidasta kiipeilijaa. He sekoilivat ankkureiden kanssa, heidan koysi loppui kesken ja he sompailivat kolmannella ankkurilla noin tunnin. Siis mita. Meidan kolmen hengen tehotiimi oli nopeampi kuin tuo kaksikko. Ja siis pitcheja oli nelja ja vaikein greidi on 5.6. Lahes kuka tahansa voi kiiveta tuon, vaikka ei olisi kiivennyt paivaakaan. Paasimme etenemaan 17.30. Mina kiipesin koko homman yhdella kadella, silla tajusin, etta nopein tapa paasta ylos on yhdistaa kaksi pitchia ja kakkonen (eli mina) kiipea "fixed linen" eli valmiiksi kiinnitetyn koyden turvin. Siirsin toisella kadella prusik-solmua, joka oli turvanani, jos olisin sattunut horjahtamaan. Taten yksi 60m koysi riitti meille kolmelle. Josh, joka liidasi pitchit, kaytti neljalla pitchilla yhteensa neljaa varmistusta. Han totesi, etta "all you need is a set of nuts and big boy pants!"

Josh liidaa

Huipulla

Mt. Rainier

Odotetaan vuoroamme, etta paastais alas, autolle ja burritoja valmistamaan.

Huipulla avautui mahtavat nakymat. Sitten odotimme tunnin, etta nama kaksi edellamme olevaa seikkailijaa laskeutuvat. Toiselta heista kesti 15 minuttia paasta yli kielekkeen, jolla ankkuri ja laskeutumiskoysi olivat. Lisaksi kyseinen kiipeilija kantoi pullollaan olevaa vaellusrinkkaa selassaan. Itseasiassa molemmilla oli vaellusrinkat selassa. Meilla oli kaksi pienta reppua kolmeen mieheen. Rinkka ei kuulemma vaikeuttanu kiipeamista ollenkaan. Ooooo, ei pida paikkaansa. Olen kiivennyt rinkka/reppu selassa (valitettavan usein) ja tiedan, etta ei se ainakaan kiipeamista helpota.

Ylhaalla paatimme, etta oikaisemme lumea pitkin takaisin niin, ettemme joudu kiipeamaan ylos alas. Laskettelimme alas ja mina pyllahdin kaksi kertaa, kun en osannut rajoittaa vauhtia. Alasmeno oli superhauskaa! Lisaksi saimme ihastella auringonlaskua matkan varrella. Se varjasi koko laakson, vuoret ja lumen vaaleanpunaiseksi. En osaa sanoin kuvailla miten kaunista tuolla oli ja valitettavasti en voinut ottaa kuvaa, koska akku loppui kesken. Moh. Upea reissu!