Climbing in Zionin National Park

Nyt tulee tekstiä. Ollaan kiivetty viikko Zionissa, Utahissa. Joka toinen päivä lähetetään, joka toinen levätään. Zion on kiipeilijän paratiisi, jos hiekkakivihalkeemat, korkeat seinät (300+ metriä, enimmäkseen IV eli ainakin päivä reitillä) ja greidi (vapaana 5.12) osuu mukavuusalueelle. Tai jos tykkää teknota. Multa ei ihan taivu vielä tuo, mutta onneksi mulla on rope-gun matkassa. Ja nousukahvat.

Upeat reitit ovat aivan päätien varrella (lähestyminen 5-15 minuuttia), yöpyminen on ilmaista BLM:n mailla ja kansallispuiston oma ilmainen bussi vie kiipeilijät reitin juurelle. Ilmainen wifi, kirjasto ja kokkausfasiliteetit löytyvät kaikki aivan läheltä. Zionin läpi kulkeva tie on suljettu autoilta sesongin aikana. Aamun ensimmäinen bussi kiipeilymestoille lähtee klo 7 reikä reikä. Reitin juurelle pääsee aikaisintaan kahdeksaksi. Jos haluat alppistartin, voi hakea luvan bivittää reitin juurella. Ei kiitos. Ja läheltä löytyvät Indian creek (5 h), Yosemite (5 h) ja Red Rocks (2 h).

Zion Angel's landing polulta

Ensimmäisenä päivänä kiivettiin Touchstone wall, koska toivoin helppoa seinää alkuun. Reitti on 5.9 C2, mutta kiipesimme vapaasti myös tekno-osuuksia, joten reitti oli meille ehkä 5.11-. Alku oli minulle jumarointia kahden kp:n verran. Jumarointitaustani? To the limit -elokuva, yksi sessio Melon släbillä kahdella kahvalla ja toinen sessio TK:lla yhdellä kahvalla ja grigri:llä. Ei mennyt niin kuin Huberin veljeksillä ei. For future reference, reitillä saattaa joutua traversaan ja ylittämään lippoja. Duh. Tusasin aikani, opin mitä ei kannata tehdä ja selvisin ankkurille. Kolmannella kplla sain varmistaessani köyden aivan solmuun. Sitten kiipesin neljännen kp:n itku kurkussa, koska olin aivan poikki. Ankkurille päästyäni kieltäydyin syömästä ja juomasta. (Just näin Emma, hyvä.) Max lähti seuraavalle kp:lle. Kun hän katosi näkyvistä, kaivoin vasurilla repusta keksipussin ja söin meidän kaikki keksit. Sitten olinkin taas paremmalla tuulella ja kiipesin loput viisi (?) kp:ta hymyssä suin. Näin ensimmäinen päivä Zionissa.

Mietin jälkeenpäin mikä minut sai pahalle mielelle kesken upean reitin: repun ja räkin paino, hiekkakivihalkeemiin tottumattomat kämmenselät, jotka hankautuivat verille, kuumuus, odotukset, yhtäkkinen auttamattomuuden tunne, kun tajusin, että en jaksa. Ja varpaisiinkin sattui. Pahinta oli se, että kiipeily ei ollut kivaa. Kiipeily on aina kivaa. Vaikka sattuu ja väsyttää. Olen minä kans vässykkä välillä.

Max kyseli illalla keksien perään. Joo, Emma söi kun oli paha mieli.

Täydellinen jammihalkeema, Emma leiskaa. Paljon raskaampaa katsokaas. Kaverini Laurin sanoja lainaten - ilmasta kuntoo!

Touchstone wall lähetetty

Välipäivät kulutamme kirjastossa tai muiden turistien tavoin haikkaillen Zionin retkipoluilla. Välipäivän ohjelmaan kuuluu tietenkin myös kiipeilykamojen pakkaus valmiiksi seuraavaa päivää varten. Vuorossa Moonlight Buttress (5.8 C1, 10kp, 365 metriä ja V tai vapaana 5.12+). Jos et tiedä mikä se on, niin se on paljon haastavampi ja pidempi kuin Touchstone wall. Jos tiedät, niin KYLLÄ, on se hiano! Ei sanat riitä. Tässä lyhyesti päivästä, jolloin kiipesin jumaroin Moonlight buttressin. Max kiipesi.

Oli lauantai, joten osasimme odottaa ruuhkaa. Reitillä oli kaksi teknoporukkaa, yksi yläköysittelijäporukka ja me. Nopeuttaaksemme tahtia ja helpottaaksemme Maxin liidausurakkaa päätimme, että minä jumaroin puolet seinästä, emmekä haulaa. Tämä tarkoittaa, että minä kannan reppua. Reitin juurelle ei palata, joten mukaan otetaan vain välttämättömimmät jutut, eli kolme litraa vettä, kuivattua mangoa ja energiapatukoita. Minulle lenkkarit jumarointia varten ja släpärit joen ylittämistä varten. Light and fast!

Heräsimme kuudelta, bussiin 7 reikä reikä ja reitillä kello 8. Olimme vauhdikkaita. Minä päätin vauhdittaa hommaa vielä niin, että tiputin toisen kiipeilykenkäni kesken matkan. Light and fast, right. Jumarointi on nopeampaa ja Emmahan jumaroi. Koko loppumatkan je! Topissa olimme niin ajoissa, että päätimme haikata vielä näköalatasanteelle. Päivä oli ehdottomasti yksi upeimmista ja hauskimmista kiikkupäivistä ikinä. Kenkäjuttukin vaan nauratti. Muistatteko, kun tiputin puhelimeni Monkey facelta?

Moonlight Buttress on vaan niin hiano!

Seuraavana päivänä kävimme etsimässä minun kenkääni. Ei löytynyt. Mutta olen saanut rahat takaisin booty gearina. Keltainen alieni, kaksi BD:n kiilaa, yksi DMM:n offset kiila ja yksi lukollinen sulkkari. Jos kaipailet, niin kysele.

Sitten oli vuorossa Monkey finger (12b, 8-9kp, 270 metriä). Sadetta oli luvattu iltapäiväksi, joten light and fast meiningillä taas seinälle. Tällä kertaa jätin kahvat autoon ja kiipesin kaiken. Krukseja oli useampi, mutta vetelin itseäni tottuneesti kamoista, kun homma meni liian hankalaksi. Jalikset olivat pieniä, kivi liukasta ja minun sisätossut (ei ne punaiset 5.10, vaan scarpat, jotka käy aamutossuista) liian lörpöt. Seli seli. Aina pakko selittää. En voi vaan sanoa, että minä en osaa. Seuraavana päivänä ajoimme St. Georgeen ostamaan minulle uudet kengät. I want your best shoes for edging, thank you. Jouduimme pakittamaan sateen takia Monkeyfingerilta kaksi kp:ta ennen huippua. Kiipeämme sen uudestaan, jahka kivi kuivuu.

Hiekkakiven huonopuoli on, että sen pitää antaa kuivua 24 tuntia. Eikä ihme. Kivi on uskomattoman huokoista ja pehmeää. Jumiin jääneet kamut saa irti ravistelemalla. Kivi kamun ympärillä muuttuu hiekaksi, kun räpeltää tarpeeksi. Aasinsilta. Kohta illallista ja reppujen pakkaus huomista varten. Ja elokuva-ilta. Meillä on joka ilta elokuvailta. Suihkua on ikävä. Päätimme muuten jäädä tänne Zioniin loppuajaksi. Indian creek oli mielessä, mutta Zionin pitkät reitit vievät voiton. Ajamme Yosemiten kautta Oregoniin 6. päivän tienoilla, jos tiet pysyvät auki. Graniittia, jee! Se on big if. Nyt sitä iltaruokaa. Spaghettia, vihanneksia ja alfredokastiketta. xoxoxo

Limestone cragging

Olemme edelleen Vegasissa. Meillä oli eilen lepopäivä, joten menimme porukalla vuorille kiipeämään kalkkikiveä. Oli mukavaa. Todella erilaista kuin red rocksien hiekkakivi. Liidasin pari reittiä ja yläröin yhtä vaikeaa. Pojat antoivat yrkkää reitille, jonka he luulivat olevan 12c. Ei mennyt. Se olikin 14 yläpäätä. Nauratti jälkikäteen. Söimme illallista ulkona, altaalla. Oli minun ja Maxin kokkausvuoro: pestopastaa, kanaa, grillattua ananasta ja avocadosalaattia. Nomnom. Vegasissa on todella lämmin edelleen. Vuorilla minulla oli päällä kaksi untuvatakkia. Tai oikeastaan kolme, yksi oli hameena jalkojen ympärillä. Siitä on kuva. Nyt kiikkuun Maxin ja Blaken kanssa Texas Tower direct. 12d ja 6 pitchiä. Emma vetelee tänään itteensä french free -tyylillä ylös. Je je!

Sending temps!

Epinephrine (5.9 trad, 500m)

Kiipesimme eilen sen reitin, josta jo mainitsin. Aloitimme myöhään puolen päivän aikoihin, koska on lauantai ja suurin osa aloittaa todella aikaisin. Emme joutuneet odottelemaan, sillä reitillä oli vain yksi porukka ennen meitä. Kiipesimme pareittain. Minä liidasin kolme pitchiä ja siitäkin huolimatta (minä kiipeän hitaasti...) olimme Maxin kanssa topissa jo ennen viittä. Soli mun pisin reitti ikinä. :) Meillä oli ihan älyttömän hauskaa. Kiipesimme samaan tahtiin ja lomittain niin, että pystyimme juttelemaan ständeillä. Alas haikkaaminen kesti vähän vajaa kaksi tuntia. Autolla odotti olut, sipsit ja salsa. Nom nom. Ja minä keksin uuden merkityksen termille light and fast; jätin varmistuslaitteen ja kameran autoon. Munterilla (sellanen solmu, jolla voi varmistaa, jos löytyy sulkkari) sitten varmistettiin. Nauroin vielä kaverille tuossa muutama päivä sitten, kun hän kertoi tiputtaneensa varmistuslaitteen ja reitiltä piti laskeutua. Pilkka osui omaan nilkkaan nyt niin. Hihihii! Haleja!

Learning how to chimney. Blake is right behind me.

Las Vegas & Redrocks

Hello, täällä taas! Olen Las Vegasissa. Minä ja Max yövymme kaveripariskunnan luona. Eilen kiivettiin sporttireittejä red rockseilla. Tänään kiivetään pidempi reitti, Epinephrine niminen. Mä sanoin, että jos ihan lämmittelyksi jotain helppoa ja ei kauheen korkeelle mentäis, kun mulla kuitenkin on tota yliherkkyyttä korkeille paikoille aina ensin, kun ei ole pää tottunut. Maxin kaverit kutsui meitä kiipeen tuon reitin heidän kanssaan. Ja tietenkin me mennään. Tämä tulee olemaan korkein reitti, mitä minä olen ikinä kiivennyt, noin 530 metriä. 13 pitchiä, jos lasketaan ankkurit, mutta omilla ankkureilla saa lyhennettyä pitchien määrää. Odotellaan, että Blake ja Allison herää. Aloitamme aika myöhään, puoli yhdeksältä oli Blaken toive. Eli olemme reitillä vasta 11 aikaan. Ja kiikku kestää noin 7 tuntia. Eli miehet saa liidata, että keretään ennen auringon laskua pois. :) Mä meen nyt pakkaan ja tekeen eväsleipiä.  Haleja!