Pizza diet and Trout creek

Meidän ruokavalio koostuu yksinomaan pizzasta. Ostimme 20 kg jauhoja, 5 kg juustoa ja paljon tomaattikastiketta. Lisukkeeksi mitä sattuu kaapista käteen. Max lupasi, että kun minä kyllästyn, niin vaihdamme dieettiä. Miulle kelpaa ihan tällä pizzadieetillä, jee! Tänään kävimme iltapäivällä Smith rockilla tekemässä kolmen tunnin kiipeilysessarit Maxin kavereiden kanssa. Oli kivaa.

Eilen kiipesimme Trout Creekissa. Meitä oli iso porukka. Max lähetti projektinsa ja minä lähetin ensimmäisen 5.10 halkeeman pääkiipeilyalueella (JR Token, 5.10). Trout creek vetää kyllä nöyräksi. Halkeemat ovat pitkiä, haastavia (5.10-5.13-) eikä lepoja ole. Toisaalta varsinaisia kruksejakaan ei ole. Pitää vain kyetä kiipeämään tasaisen vaikeaa jatkuvaa halkeema tai "stemboxia" 30 metriä. Neljä reittiä yläköydessä on ehdoton maksimi minulle. Ja sekin tuntuu ihan kauhean paljolta kropassa. Tällä kertaa yläröin yhden ja liidasin kaksi. Kädet oli nuudelit vielä kotimatkallakin.

Minä ja Mr. Squiggles (5.10)

Wally on May Fly (5.12+)

=

Max on Fall Line (5.13-)

Top of the Monkey (5.9, 3p, mixed A0)

Kiirettä on pitänyt, vaikka meillä ei ole muita menoja kuin koulu ja kiipeily. Allana oli meidän vieraana maanantaista torstaihin. Me (siis minä ja Allana) kiipesimme tiistaina ja keskiviikkona Smith rockilla helppoja klassikoita: kolmen kp:n trädimultipitchin (Superslab 5.6), kaksi klassikkohalkeemaa, yhden sporttireitin ja Monkey facen (Pioneer route, mutta variaatiolla Monkey off my back 5.9 A0, 3kp). Allanalla ja minulla on samanlainen näkemys siitä, millainen on täydellinen kiikkupäivä. Vaikka olemme todella erilaisia kiipeilijöitä. Allana ei omien sanojensa mukaan edelleenkään kiipeile. Mutta vuoria hän kyllä kiipeää ja hän on meistä se, joka hallitsee kaikki mahdolliset vertical rescue -taidot. Minä taas otan vastuun liideistä, paitsi jos Allana haluaa liidata. Ensimmäisenä päivänä laulettiin koko ajan, samalla kun kiivettiin siis. Ja juoruttiin ankkureilla ja otettiin valokuvia. Typeriä valokuvia. Minä liidasin ensimmäistä kertaa kaksi 5.9 halkeamaa Smith rockilla. Tarkoin valitut: Moonshine Dihedral ja Chouinard's crack. Allana taas liidasin ensimmäisen trädihalkeemansa mallikkaasti.

Toisena päivänä kiipesimme Monkey facen, joka on apinan pään näköinen kivipaasi. Mun juomapullossa on siitä kuva. Krukseja on muutama. Siis henkisiä krukseja. Ensinnäkin lähestyminen on paljon ylä- ja alamäkeä. Yök. Toiseksi, reitillä tarvitaan trädikamaa, sporttikamaa, kaksi 60 metristä köyttä ja teknokiipeilytaitoja. Yhdellä kp:sta on pulttitikkaat (vapaana 5.13 eli ei kiitos). Pultteja on yli 20, mutta selvisin kymmenellä jatkolla. Kaiken tämän lisäksi reitti on supersuosittu, koska apinapaasi on niin upean näköinen. Onneksemme keskiviikko houkutteli apinalle meidän lisäksi vain viisi henkeä. Oli hauskaa. Ensin soolotaan vähän. Sitten mixtaa teknokp:n juurelle. Minä teknosin (noin 15 minuutissa, todella helppoa A0) apinan suuhun ja fiksasin köyden Allanalle, joka jumaroi. Ensimmäistä kertaa. Sitten apinan suusta ilmava sporttitraverse apinan päälaelle. Sitten kaksi laskeutumista ja tsädääm.

Apina kiivetty, takaisin autolle! Tuossa on apinan pää ja tyttö jumaroimassa.

Mitäs muuta. Eilen kiipesimme Maxin kanssa sporttireittejä pääseinällä. Joka ilta meillä on ollut kavereita kylässä tai olemme menneet kylään. Olen oppinut uuden pelin (Catanin uudisasukkaat) ja tutustunut Bendiläisiin. Tänään oli lepopäivä, joten katsoimme kuusi jaksoa Game of Thronesia. Jos emme mene kyläilemään, katsomme kaksi jaksoa vielä ennen nukkumaan menoa. Huomenna Max menee töihin ja mulla on toinen lepopäivä. Sunnuntaina menemme Trout Creekiin. Jee!

Muutama hauska juttu

Tänään mennään Lauantai-markkinoille. Kerroinko, että unohdin lenkkarini Vegasiin? Sitten hukkui se yksi kiipeilykenkä moonlight buttressilla. Sitten unohdin yhtenä aamuna autonavaimen rocketboxin avaimenreikään. Koko päiväksi. Ja rocketboxin kansi oli auki, tietenkin. Mitäs muuta minä tein. Tiputin sulkkarin kun olimme laskeutumassa reitiltä Yosemitessa. Pikkujuttu. Sitten laskeutuessa toinen lettitupsu ajautui grigrin väliin. Siis varmistuslaitteen väliin. Joka oli polttavan kuuma, koska olin laskeutunut jo 50 metriä kauheaa vauhtia. Revin letin irti laitteesta. Ja irrotin tukun palaneita, kärvistyneitä hiuksia. Nice.

Näin Allanan eilen. Hän on matkalla Montanaan ja pysähtyi Eugenessa. Sattumalta minä satuin tänne samaan aikaan. Sattumalta sattui, haahaa. :) Vaihdoimme kuulumisia ja kävimme moikkaamassa muutamaa yhteistä tuttua. Allana lähti jo Smith rockille ja sieltä Bendiin. Näemme siis Bendissä vielä ensi viikolla ja tiistaina suunnitelmissa on kiivetä yhdessä. Myös April (kiipesi Grand tetonin meidän kanssa) on Bendissä nykyään. Ja pari muuta kiipeilykaveria, jotka asuivat ennen Eugenessa. Ja Maxin kaverit asuvat siellä. Pieni Amerikka.

Kiitos videoviestistä! Nauroin ihan hulluna teille. Ootta rakkaita. <3

Nikallakin on teippihanskat

Toinen tupsuista jäi grigriin väliin. Ja paloi karrelle. Kiiiiva. Reitillä Serenity-Sons (10d).

Day in Yosemite

Ajoimme Vegasista viisi tuntia vuorille, lähelle Yosemiten kansallispuistoa. Yövyimme ja jatkoimme matkaa Yosemiteen aamulla viiden maissa. Pakkasta oli ja nukuin ensimmäisen kerran makuupussissa reissun aikana. Minä nousen aina hieman ennen Maxia, että saan kahvit tulelle. Ajoimme vuorilta alas auringon noustessa. Mittari näytti edelleen nollaa, kun pääsimme perille Yosemiteen. Valitsimme kaksi helpohkoa klassikkoreittiä, jotka olivat eri seinillä, mutta lyhyen kävelymatkan päässä. Kiipesimme ensin Central Pillar of Frenzyn (5 kp:ta 5.10a). Se on aivan El cappa vastapäätä. Kiipesimme reitin kolmessa kp:ssa ja olimme takaisin autolla 10 jälkeen. Sitten ajoimme syvemmälle laaksoon Royal Archesille, missä kiipesimme kahden halkeemareitin yhdistelmän: Serinity crack (3kp:ta ja 5.10d) ja Sons of Yesterday (en muista monta ja 5.10a).

Kello on 6 ja mittari näyttää miinus kolme. Yosemiteen!

Laskeutumista

Maisemia Yosemitessa

Auringossa oli niin kuuma, että kiipesimme ilman paitaa. Kolmen hengen porukka aloitti juuri ennen meitä Serinity crackin, mutta he päästivät meidät ohi kolmen kp:n jälkeen. Halkeemat olivat uskomattomia. Oli mukava kiivetä vaihteeksi helppoja reittejä. 400 metriä ei tuntunut missään. Nämä olivat helpoimmat reitit, mitä olen kiivennyt reissun aikana. Kaikkien muiden reittien vaikeimmat kp:t ovat olleet 5.12. Minä en todellakaan ole tarpeeksi vahva kiipeämään 400 metriä vapaasti 5.12. Mutta hienointa tässä reissussa on ollut juuri se, että olen tajunnut, että ei minun tarvitsekaan olla. Oikealla asenteella (lue: ei tarvitse kiivetä puhtaasti eikä pelkää vetää jatkosta tai kamusta) pääsee kruksien ohi. Minulle tärkeintä ja hauskinta on päästä kiipeämän mahdollisimman paljon. En tuhlaa aikaa projektoimalla yhtä vaikeaa köydenpituutta tai yhtä kohtaa yhdellä kp:lla. Suurin osa kp:sta on ollut noin 5.11, mikä on sopivan haastavaa. Lisäksi on otettava huomioon edellä ja perässä kiipeävät porukat sekä kamojen siivoaminen. Muutaman kerran kamu oli niin jumissa, että joudun käyttämään kahta kättä saadakseni sen pois. Pakko tulla köyteen..

Laskeuduimme reitiltä neljältä ja olimme autolla viiden maissa. Päätimme jatkaa matkaa kohti Eugenea. Illalliseksi mutustin karkkipussin ja puolikkaan pussin tacolastuja. Nom nom nom. Yövyimme I-5 varrella ja jatkoimme matkaa Eugeneen aikaisin aamulla.

Ihokin on paranemaan päin :)

Eli nyt olemme Eugenessa. Eilisen kohokohta oli lämmin suihku ja illallinen kaveripariskunnan kanssa. Pizzaa ja jalkapallopeli telkkarista, Ducks vs. Stanford (20-26). Tänään hoidetaan asioita. Ollaan parhaillaan vaihdattamassa renkaita. Tämä rengaspaikka tarjoaa asiakkaille ilmaista kahvia ja popcornia. Hihiiii. Päivällä käydään kiipeämässä Maxin äidin kanssa ja sitten illallistetaan Maxin vanhempien ja kavereiden kanssa. Toivottavasti kerkeän myös näkemään Allanaa. Je je! :)

Hello Vegas! Hello Rainbow wall!

Ciao! Olen Vegasissa, Dunkin' dounutsissa. Viimeinen kiikkupäivä sujui mukavasti Zionissa Moonlight Buttressilla reitillä nimeltä Sheer Lunacy (vapaana 12b, 8kp ja 245 metriä). Nukuimme myöhään, söimme aamupalat parkkiksella ja matkasimme lämpöisessä turistibussissa lähestymispolulle. Joen ylitys flippifloppereilla alkoi jo tuntua kylmältä. Yöllä on ollut pakkasta melkein viikon ajan. Olimme reitillä kymmenen aikaan. Meidän edellämme kiipesi tällä kertaa kaksi kaverusta, mukavia. Me varioimme reittiä niin, että kiipesimme Moonlightia ensimmäiset kp:t. Tarkoituksena oli yrittää löytää erään neidin kiipeilykenkä. Ei löytynyt. Mutta. Muutama mielenkiintoinen traverse ja alas kiipeäminen (lue: tippuminen, muksahdin kaksi kertaa piikkipuskaan, joka kasvaa keskellä seinää...) tuotti tulosta. Löysin uudet tikkaat, jotka joku oli tiputtanut samaan paikkaan mistä viimeksi löysin alienin. Hehe. Booty.

Kuvaan vain itseäni tänään, reitillä Sheer Lunacy

Syön taas salaa kaikki eväät... hihihihii

Äiti, kp tarkoittaa köydenpituutta ja kruksi on reitin vaikein kohta. :)

Sitten liidasin yhden kp:n! Jee! Tosi helpon, mutta silti. Vaikeimmista köydenpituuksista toinen sujui mukavasti, sillä minulla on pienet sormet ja se helpottaa usein halkeemakiipeilyä. Hyvä esimerkki on Monkeyfingerin ensimmäinen kruksi kp: leiskataan halkeema, jonne juuri ja juuri saa sormenpäät. Minun sormenpäät mahtuvat halkemaan lähes kokonaan, joten 5.12 halkeema on minulle ehkä 5.11/5.11+. Takaisin Sheer Lunacyyn. Toisen kruksi kp:n kiipesin puoliksi vetämällä itseäni ylös mistä nyt ikinä kiinni sain, kamusta, jatkosta, pultista, itse asettamistani kamuista... Harvemmin otteista, let's put it that way. :) Sitten oltiin taas topissa ja haikattiin alas flippifloppereissa.

Seuraavana päivänä ajoimme aamusta Las Vegasiin. Minä halusin kiivetä vielä jotain korkeaa, joten Max ehdotti, että kiivetään Rainbow Wall. Se on Red rocksien ensimmäinen vaikea, iso reitti (5.12, noin 14 kp:ta, 305 metriä) ja monet sanovat, että se on paras reitti tuolla. Reitti on upea, kaikki pitchit saavat viisi tähteä. Reitin keskivaiheilla on noin 70 metriä ei niin loistavaa class 5 -skrämpläystä, että se nyt ei ollut niin loistavaa. Simulina meni se. Yksi miinus tulee lähestymisestä, joka kestää reilut kaksi tuntia ja sisältää 300 metrin edestä ylämäkeä. Hohhoijaa. Toinen miinus tulee ihmeellisestä kissaeläimestä (wikipedia sanoo kissafretiksi), joka yritti yöllä syödä kaiken mitä meillä oli. Minä yritin ottaa kuvan. Max heitti kivellä. Nice.

Hoidimme lähestymisen alta pois edellisenä päivänä, bivitimme aivan reitin juurella (eli nukuimme taivasalla) ja aloitimme kiikut aamulla kuuden aikoihin. Olimme topissa noin yhden maissa. Eväänä oli kaksi karkkipussia ja kuivattuja mangoja. Minä söin aika varmasti 1,5 karkkipussia.

Siinä on reitti, Rainbow wall ja Original route 5.12, 14kp

Reitin juurella minä

Kylmä oli, noin 10 asteen tienoilla. Kiipesin untsikka päällä koko päivän. Ikäväkseni vesipussukkamme oli auennut repussa ja kasteli selkäni. Alas tullaan laskeutumalla koko reitti. Ennen tykkäsin laskeutua. Se oli jännää, kun näki kuinka korkealla on ja saa katsoa koko ajan alaspäin. Isoja reittejä laskeuduttaessa olen kyllästynyt hommaan. Jos köydenpituuksia on 14, niin laskeutumisia on usein lähes sama määrä, jos on yhdellä köydellä liikenteessä. Olin muutenkin aivan jäässä ja sitten kylmä vesi kasteli selkäni. Laskeuduimme, vedimme köyden, laskeuduimme, vedimme köyden, laskeuduimme... Lopulta maa alkoi häämöttää ja totesin, että eihän tässä ole kuin yksi tai kaksi ankkuria välissä. VÄÄRIN. Viisi.

45 minuutin laskeutumisoperaation aikana kylmetyin niin, etten kyennyt ajattelemaan selvästi. Olin aivan pihalla, kun Max käski minun vetää köyttä. En tajunnut kumpaa päätä. En kyennyt keskittymään mihinkään muuhun, kuin että lehmänhäntäni sulkkari on kiinni ankkurissa, että köysi ei hinkkaa sitä puhki ja että grigri:n sulkkari on kiinni, kun on aika laskeutua. Viimeisen kahden kp:n kohdalla Max fiksasi köyden minulle niin, että sain laskeutua maahan asti edeltä. Revin kaikki vaatteet päältäni ja vaihdoin kuivat päälle. Sitten puin vielä kaksi untsaa päälle. Pikku hiljaa olo helpotti. Max tuli alas ja söimme kuivatut mangot ja suklaahippukeksit. Kello oli noin kaksi. Pakkasimme reput ja haikkasimme reilun tunnin takaisin autolle. Autolla odottivat sipsit ja salsa. Nomnom. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Ajoimme leirintäalueelle ja laitoimme illallista. Kun tuli pimeä, kömmimme sänkyyn ja katsoimme elokuvan (Moneyball). Nukkuma-aika! Paitsi, että kello on puoli seitsemän. Ihme vässyköitä me ollaan. Aivan pimeäksi täällä ei mene ikinä, sillä Las Vegas ja erityisesti Luxor hotellin sky beam valaisevat koko tienoon. Kerroinko jo, että olin ripustanut märät vaatteeni kuivumaan ulos? Heräsin keskellä yötä kovaan paukkeeseen. Rajut tuulet ovat tyypillisiä aavikolla. Ja hiekkamyrskyt. Tosi kiva. Kömmin ulos ja keräilin vaatteeni auton ympäriltä. Kaikki löytyi.

Tänään ajetaan Yosemiteen ja huomenna kiivetään pari reittiä. Sitten ajetaan Eugeneen. Haleja raksut! Kohta voidaan skypettää! :)