Lower Gorge and the opossum

Olin Smith rockilla perjantaista tiistaihin kaverini Andrewin kanssa. Muutaman muun piti tulla meidan kanssa, mutta he peruivat. Muiden oharit osoittautuivat hyvaksi jutuksi, silla kaksistaan on paljon helpompi liikkua ja paattaa mita tehdaan. Andrew on erittain taitava kiipeilija, joten kiipeily oli haastavaa ja opin paljon. Han liidasi lahes kaiken ja mina sain kiiveta ylakoydella tradireitteja (5.10a/b) ja sportreitteja (5.10b-5.12a). Lisaksi olemme molemmat kiinnostuneita saman tyyppisista reiteista, joten olimme aina samaa mielta. Meilla oli kahteen pekkaan kolme koytta ja lukematon maara varmistuksia.

Sterlingin 9,4mm

Valineistoa ja banaani (?)

Kuumuuden vuoksi suunnittelimme paivamme nain: Kiipeilimme aina aamusta paakiipeilyalueella ja seurasimme varjoja minka pystyimme. Kuumimpaan aikaan iltapaivalla palasimme autolle, otimme lepoa ja soimme. Iltaisin menimme viela muutamaksi tunniksi Lower gorge -nimiselle kiipeilyalueelle Smith rockin itapuolelle. Lower Gorge on iltaisin taysin varjossa. Tuosta paikasta tuli minun suosikki. Olimme aarimmaisen tehokkaita, en muista milloin viimeksi kiipesin nain paljon. Jouduimme jopa hidastamaan tahtia ja pitamaan puolikkaan lepopaivan valissa, koska olimme molemmat aivan poikki.

Nopein reitti mahtaville tradikiipeilymestoille

Bad Finger (5.10b)

Lower Gorge on minun suosikki nyt, joki aivan vieressa ja saat kiipeilla rauhassa

Toxic (5.11b). En aivan paassyt ylos asti.

Minun liidaaman ensimmaisen tradimultipitchreitin huipulta (Moscow, 5.6, 2-3 pitchia)

Lost in Space, viela yksi pitchi huipulle (5.10b, 4 pitchia)

Auringon lasku Smith rockin huipulla. Tuli pikkuisen kiire laskeutua, silla meilla ei ollut taskulamppuja mukana.

Minulla oikea etusormi oli kahdesta kohtaa verella ennen reissua. Otin osumaa Skinner buttella juuri ennen lahtoa. Arvatkaa paraniko se kaikkien crackien ja finger lockinen jalkeen? No ei. En saanut sormea taitettua viimeisena paivana, koska sormi oli turvonnut ja kipea. Minkas teet. :)

Viela yksi juttu. Meidan pyykinpesukone ja kuivuri on ulkona, autokatoksessa. Minulla jai pyykit eilen kuivuriin yoksi, koska minun ja autokatoksen valilla, rappusten kaiteella, vaani opossumi. En uskalla menna pimealla ulos, jos otus vaikka hyokkaa. Niin kuin rotta, mutta isompi ja pelottavampi. Hui. Tanaan olin toissa ja illalla meilla on potluck eli nyyttikestit. Haleja ihunat!

Kanan kyninta ja frendit

Kamppikseni Ella osti toissapaivana kokonaisen kanan. Han keitti sen kattilassa, jotta saisi keittoliemet pakkaseen samalla. Kanan kasvattaja on Ellan tuttu ja kanalla oli nimi. Niinhan siina sitten kavi, etta kamppikseni alkoi voida pahoin, kun kana piti halkoa ja lihat irroittaa. Katsoimme youtubesta miten halkominen ja lihan irroitus tapahtuu, koska emme ole moista aiemmin tehneet. Mina hoidin lopulta homman kotiin. Ei pahoinvointia. Emma 1 - Kana 0.

 

Tassa teille oikein kuva. Ella paasi nain pitkalle. Uusia aluevaltauksia keittiossa. Etta jos sinulla on kokonainen kana, niin mina voin pilppoa sen.

Olin eilen aamulla kiipeilemassa Andrew nimisen pojan kanssa. Han oli intro to lead -kurssilla minun kanssa. Olen kunnostautunut tradikiipeilyssa viimeaikoina, koska en ole paassyt Smith rockille. Liidasin tradivarmistuksilla viisi reittia Skinner kukkulalla (Eugenen keskustassa, missa intro to lead -kurssi pidettiin). Liidaus omilla varmistuksilla on ainut keino, jolla saan kiipeilyyn jannitysta tutuilla reiteilla. Hupsista vaan, olen koukussa. Marssin backcountygeariin ja ostin omat aktiiviset varmistukset passiivisten varmistusten rinnalle. Yleisnimitys naille on Suomessa ilmeisesti frendi (Wild Countryn tuotemerkki) tai kamu (BD Camalot). Minun frendit on DMM:n Dragons. Tadaa!

My babies! Kaksi puuttuu, numero 4 ja tupla numerosta 1.

Kesakurpitsa

Minun kamppikset ovat innokkaita viherpeukaloita, mika passaa minulle. Saamme tuoreita vihanneksia joka viikko Urban farming -kurssilta ja kohta myos omasta pihasta. Ella saapui kiipeilykurssille eilen jattilaiskesakurpitsan kanssa. Kiipeilykurssit loppuivat. Tein kekseja viimeiselle tunnille. Kaikilla oli ilmeisesti hauskaa kurssilla, silla opiskelijat eivat meinanneet millaan lahtea kotiin ja kiitoksia sateli meidan ohjaajien niskaan. Muutama opiskelija tuli henkilokohtaisesti kiittamaan minua avusta. Minulle meni kieli ihan solmuun, kun en osannut odottaa moista. Tuli hyva mieli. Illalla "raahasin" kamppikseni kokeilemaan kiipeilya ulkosalla, Skinner Buttella. Nyt laittaudun ja mene toihin. Kylla, toihin. Haleja!

Opetin Marylle miten laskeudutaan

Mittakaava

Arkea, arkea

Taas on jaanyt muutata paiva valiin. Hupsista. Kesa on jo kohta ohi. Vaikka en ole toissa, olen onnistunut tayttamaan arkeni niin, ettei minulla ole peukaloidenpyorittelyaikaa. Olen lueskellut kirjoja, kaynyt kiipeilemassa, juoksulenkilla, pelaamassa jalkapalloa, terassilla (kerran) ja tavannut kavereita kahvikupin aaressa. Aikaa ruuan laittoon loytyy myos, mika on mukavaa. Varsinkin, kun meilla on pottumaa etupihalla ja kamppikset on Urban farming kurssilla, mista he saavat tuoreita vihanneksia kotiin joka viikko.

 

Olohuone

Helpoin piirakka ikina

Murupiirakka jaatelon kera

Olin Allisonin, Daven ja Lindan kanssa illallistamassa perjantai-iltana Roaring Rapids -pizzeriassa. Minulla ja Allisonilla oli kunnianhimoinen suunnitelma ehtia Spencer Buttelle ihastelemaan auringon laskua illallisen jalkeen. Pizzeria sijaitsee Springfieldissa, Willamette-joen varrella. Starttasimme auton kohti Spencer Buttea klo 20. Juoksimme rammimme ylos polkua pitkin niin nopeasti kuin pystyimme, mutta emme kerenneet ajoissa paikalle. Aurinko laski puoli yhdeksan maissa. Olimme viisi minuuttia myohassa. Viimeksi kun olimme katsomassa auringonlaskua kesan alussa, olimme huipulla yhdeksalta ja naimme koko komeuden. Syksy tulee. Sais tulla sadettakin valilla.

Olin eilen illalla humputtelemassa Allisonin, Meredithin ja Hannahin kanssa. Lapparini oli auki ja aitini sattui Skypettamaan minulle juuri sopivasti, kun meilla oli "pre gamet" minun luona. Meidan humputtelut eivat edenneet aloittelua pidemmalle, koska juttua riitti eika ketaan kiinnostanut kavella baariin. Toivottavasti teilla oli mukava retki, mihin ikina paadyittekaan! :) Haleja!

Mt. Washington

Pidin perjantaina lettukestit Allanalle, Lenalle ja kamppiksilleni. Mietimme paamme puhki mita tekisimme viikonloppuna. Olimme kaikki aivan poikki, eika ketaan oikeastaan huvittanut tehda mitaan erityista. Meidan piti alunperin valloittaa Mt. Washington sunnuntaina, mutta myrskyvaroitus pilasi suunnitelmat. Vaihtoehtona olivat Smith Rock tai Eugene. Mietimme jopa, etta josko jaamme kotiin ja menemme shoppailemaan. Tarkistimme huviksemme Washingtonin saan viela kerran ja kappas vaan, lauantaiksi luvattiin hyvaa saata. Kahden tunnin tuloksettoman pahkailyn jalkeen loimme vuorenvalloitussuunnitelman lukkoon noin minuutissa.

Betaa

Mt. Washington, otin taman kuvat Three Fingered Jackille johtavan polun paasta. Vuoret ovat vieretysten.

Kello taisi tassa olla kuusi, kun me paatimme, etta lahto on tunnin paasta. Kutsuimme viela yhden kaverimme, Hannahin mukaan. Han aloitti kiipeilyn tana kesana ja on todella motivoitunut. Vuoren valloitus on ollut hanen haaveenaan jo pitkaan. Lena taas on patikoinut vuoria, mutta tekninen vuorikiipeily on hanelle uutta. Allana oli kiivennyt Washingtonin noin kuukausi sitten, joten han tunsi reitin. Washingtonin valloitus noudattaa samaa kaavaa kuin Three Fingered Jack, paitsi etta se on paljon helpompi teknisesti ja fyysisesti. Ja henkisesti, jos pelkaa korkeita paikkoja. (Mina pelkaan vielakin vahan... muhahahaaaa) Lisaksi patikointi vuoren juurelle ja takaisin on vain 16 km. Lasten leikkia.

Yovyimme perjantaina lahella polkua, jotta paasemme aikaisin liikenteeseen. Herasimme lauantaiaamuna klo 5.30 ja olimme polulla 6.40. Patikointiosuus jakautuu kahteen osaan. Alkupatka kuljetaan Pasific Crest Trailia (PCT) pitkin. PCT on vaellusreitti, joka seuraa Kaskadi ja Sierra Nevada -vuorijonoja Canadan rajalta Mexicon rajalle. Washingtonin, Oregonin ja Californian lapi vaellus 4286 kilometria pitkalla polulla kestaa neljasta kuuteen kuukautta. Jos minulla olisi enemman aikaa, tekisin reppureissun PCT:lla. Pienikin patka kelpaisi. Seka Mt. Washingtonille etta Three Fingered Jackille paasy edellyttaa PCT:n tallaamisen noin 8 kilometrin matkalla, eli olen jo tehnyt osan siita. Takaisin itse asiaan. Loppuosa matkasta kuljetaan epavirallista "climbers trailia" eli kiipeilijoiden polkua pitkin. Nama kiipeilijoiden polut eivat nay kartalla, mutta ovat usein kiviroykkioilla merkattuja ja helppokulkuisia. Helppokulkuisuus on suhteellinen kasite. Tarkoitan, etta sita on helppo seurata, vaikka se ei ole yhta selkeasti tallattu kuin viralline patikkapolku. Kahden tunnin paasta olimme harjanteen huipulla, vuoren huipulla vahan ennen klo 12. Lounas huipulla oli melkos makoisaa.

Harjanteella nakymat olivat melkoiset. Three Fingered Jack vas. ja Mt. Jefferson oik. En voi uskoa, etta olin tuon toisen huipulla pari viikkoa sitten, nayttaa pelottavalta.

Iloiset vuorenvalloittajat

Tata teimme paljon, asettelimme kameraa

Hyppykuva

Huipulla

Alas tuplana

Olimme takaisin autolla seitseman maissa. Ajoimme Big Lake nimiselle jarvelle, jonka paikansimme Washingtonin huipulla. Taman jalkeen leiriydyimme keskelle metsaa ja teimme illallista yhdessa. Sunnuntaiaamuna nukuimme pitkaan. Taydellinen viikonloppu!

Mukava uida naissa maisemissa, Washington takana

Takapiha

Meilla on takapiha. Siivosin sen eilen, mutta en tajunnut ottaa ennen ja jalkeen kuvaa. Moh. Tassa jalkeen kuva, jonka otin tana aamuna. Illalla tuolla on ihana istua pihavalojen (eli jouluvalojen) loisteessa. Mina ja Allison istuttiin iltaa maanantaina, syotiin raparperipiirakkaa ja juteltiin tyttojen juttuja. Kaksi opossumia keskeytti meidan tunnelmallisen hetken. Asuvat tuossa puussa. Niin kuin rotta, mutta isompi. Siirryttiin sisalle. Nyt laittaudun ja lahden Social security card -toimistoon hakemaan amerikkalaisen sosiaaliturvatunnukseni. Jotta voin maksaa veroja. Miten kiva. :) Haleja ja Soilulle viela lisaa synttarionnitteluja!

Takapiha

Climbing a mountain

Olin viime viikon kiipeilyreissulla Allanan ja Joshin kanssa. Lahdimme reissuun maanantai-iltana ja olimme takaisin Eugenessa sunnuntaiaamuna kello 11. Viikon aikana tapahtui paljon upeita juttuja. Kiipesimme ensin Oregonissa sijaitsevan Three Fingered Jackin huipulle. Minun ensimmainen vuorenvalloitus. Keskiviikosta perjantaihin kiipeilimme Leavenworthissa, Washingtonissa. Loistavia multipicheja ja boulderointia. Lauantaina valloitimme Ingalls Peakin, joka on minun ensimmainen "alpine climb". En tieda tarkalleen miten tama alpine climbing maaritellaan Suomessa, joten en mene sen syvemmin terminologiaan. Paaasia on, etta patikoimme yhteensa nelja tuntia. Ensin polkua pitkin, sitten kivilohkareiden yli ja viimeinen tunti kului lumessa. Perilla meita odotti kolme muuta kiipeilyporukkaa. Kaikilla oli jaaraudat (kenkiin kiinnitettavat piikit lumessa kulkemista varten) ynna muut lumivarusteet. Turhaa painolastia sanon mina.

Takaisin tiistaihin. Aloitimme vaelluksen Three Fingered Jackin juurelle klo 7 ja palasimme parkkipaikalle klo 22. Varsinaista teknista kiipeilya oli noin kolme pitchia. Kaytimme 60m koytta ja muutamaa varmistusta apuna joissain paikoissa. Three Fingered Jack on purkautunut tulivuori, jonka huippu on 2,4 kilometria meren pinnasta. Mainittakoon tassa viela, etta Suomen korkein kohta on jossain 1,3 kilometrin korkeudessa. I <3 Suomipannukakku.

Vulkaaninen kivi ei ole parasta kiipeilymateriaalia. Kaikki on irtonaista. Yok. Meidan piti alunperin jatkaa seuraavana paivana viereisen vuoren, Mt. Washingtonin huipulle, mutta irtokivien seassa patikointi oli niin arsyttavaa, etta paatimme jattaa sen toiseen kertaan. Patikoimme tiistaina yhteensa 16 kilometria Pasific Crest vaellusreittia, kiipesimme ylamakea vuoren juurelle ja kiipesimme itse vuoren huipulle. 14 tunnin mukava fyysinen puristus. Lepasimme noin tunnin huipulla. Palasimme autolle kymmenelta, teimme chilicheesemacia (erittain perinteinen kiipeilijaruoka: makaronia, juustoa ja pavuista tehtya chilimuhennosta pannulla) iltapalaksi ja nukuimme parkkipaikalla.

Tarkistimme illalla mista polku Jackin juurelle alkaa. Viela naurattaa.

Tassa betaa

Wuhuu, melkein perilla. Not.

Nika tuli mukaan

Nika laskeutuu

Keskiviikkoaamuna matka jatkui Leavenworthiin, joka on tunnettu saksalaishenkisyydesta ja mahtavista urheilumahdollisuuksista. Kuin alppikyla sanon mina, vaikka en ole alpeilla ollutkaan. Olimme aivan sekaisin ja ihastuksissamme, kun ajoimme kaupungin lapi. Kaikki tekstit ovat saksaksi ja vanhalla fontilla kirjattu. Kiipesimme kaksi kokonaista paivaa, pulikoimme joessa jotakuinkin puhtaaksi ja soimme saksalaista bratwurstia. Paikallisen urheiluvalineliikkeen tyontekijat olivat mukavia ja neuvoivat meille hyvia multipitch-reitteja. Allana, joka on vasta aloitti kiipeilyuransa (ja vaittaa edelleen, ettei ole kiipeilija) kiipesi ensimmaisen multipitch-reittinsa meidan kanssa. Loysimme myos ilmaisia leiriytymispaikkoja metsan siimeksesta, loistavien boulderointipaikkojen vieresta. Haluan ehdottomasti menna tuonne uudestaan.

I <3 car camping. Joka ilta kokataan yhdessa tahan tapaan. Pitkan paivan jalkeen illallinen maistuu makoisalle.

Tama on Condorphamine addictionin (7 pitches, 5.10b) jostain vaiheesta otettu kuva. Yhdistimme 6 pitchia, koska kaytimme kahta koytta. Mina liidasin ekan ja tokan pitchin, Josh nelja seuraavaa ja mina taas viimeisen. Mahtavuutta! Kapuaminen reitin alkuun otti 1,5 tuntia ja oli pelkkaa ylamakea. Huoh.

Huipulta, mina rentoudun varjossa. Allana varmistaa Joshia.

Takaisin autolla, olimme niin likaisia tyttoja, ettette usko. Hyppasimme suoraan jokeen, joka on sopivasti tuossa kolmen metrin paassa.

Palkitsimme itsemme illallisella kaupungissa

Makkaraa!

Perjantaina loysimme taas uuden multipitchin. Tama oli tradireitti, jonka me varmistimme minun passiivisilla varmistuksilla. Ohjeena on "trad gear to 3 inches and a set of nuts". Meilla oli "set of nuts". Reitin nimi on Midway ja greidi on 5.6.

Eli siis Leavenworth on oikeasti Baijerilaiskyla.

Taalla me nukuttiin eka yo, takana Condorphamine addiction.

Perjantai-iltana otimme suunnaksi Ingalls Peakin, joka sijaitsee Leavenworthin lounaispuolella. Loysimme aamulla perille ja aloitimme myohemmin kuin oli tarkoitus. Patikoimme nelja tuntia yla- ja alamakea ja sitten taas ylamakea. Maisemat olivat huikeat. Tama Alpine Lakes Wildernessin vuoristomaisema sai Kaunein paikka Amerikassa -tittelin heti ensi nakemalta. Ingalls Peak (2,3 km) on Mt Stuartin (2,8 km) vieressa. Toisella puolella taas mollottavat isot pojat eli Mt Rainier (4,4 km) ja Mt Adams (3,7 km). Aloitimme kiipeamisen noin klo 14. Kiipesimme ensimmaisen pitchin ilman varmistusta ja sitten alkoi odotus.

Hello!

Mt. Stuart

Mountain goats

Allanaa naurattaa, tuo tytto meinaa kiiveta rinkka selassa. Niilla oli myos paljon enemman varusteita kuin meilla. Hehe!

Odotusta...

Lisaa odotusta. Josh kaytti neljaa varmistusta neljaan pitchiin.

Edellamme oli kaksi hidasta kiipeilijaa. He sekoilivat ankkureiden kanssa, heidan koysi loppui kesken ja he sompailivat kolmannella ankkurilla noin tunnin. Siis mita. Meidan kolmen hengen tehotiimi oli nopeampi kuin tuo kaksikko. Ja siis pitcheja oli nelja ja vaikein greidi on 5.6. Lahes kuka tahansa voi kiiveta tuon, vaikka ei olisi kiivennyt paivaakaan. Paasimme etenemaan 17.30. Mina kiipesin koko homman yhdella kadella, silla tajusin, etta nopein tapa paasta ylos on yhdistaa kaksi pitchia ja kakkonen (eli mina) kiipea "fixed linen" eli valmiiksi kiinnitetyn koyden turvin. Siirsin toisella kadella prusik-solmua, joka oli turvanani, jos olisin sattunut horjahtamaan. Taten yksi 60m koysi riitti meille kolmelle. Josh, joka liidasi pitchit, kaytti neljalla pitchilla yhteensa neljaa varmistusta. Han totesi, etta "all you need is a set of nuts and big boy pants!"

Josh liidaa

Huipulla

Mt. Rainier

Odotetaan vuoroamme, etta paastais alas, autolle ja burritoja valmistamaan.

Huipulla avautui mahtavat nakymat. Sitten odotimme tunnin, etta nama kaksi edellamme olevaa seikkailijaa laskeutuvat. Toiselta heista kesti 15 minuttia paasta yli kielekkeen, jolla ankkuri ja laskeutumiskoysi olivat. Lisaksi kyseinen kiipeilija kantoi pullollaan olevaa vaellusrinkkaa selassaan. Itseasiassa molemmilla oli vaellusrinkat selassa. Meilla oli kaksi pienta reppua kolmeen mieheen. Rinkka ei kuulemma vaikeuttanu kiipeamista ollenkaan. Ooooo, ei pida paikkaansa. Olen kiivennyt rinkka/reppu selassa (valitettavan usein) ja tiedan, etta ei se ainakaan kiipeamista helpota.

Ylhaalla paatimme, etta oikaisemme lumea pitkin takaisin niin, ettemme joudu kiipeamaan ylos alas. Laskettelimme alas ja mina pyllahdin kaksi kertaa, kun en osannut rajoittaa vauhtia. Alasmeno oli superhauskaa! Lisaksi saimme ihastella auringonlaskua matkan varrella. Se varjasi koko laakson, vuoret ja lumen vaaleanpunaiseksi. En osaa sanoin kuvailla miten kaunista tuolla oli ja valitettavasti en voinut ottaa kuvaa, koska akku loppui kesken. Moh. Upea reissu!