Minulla on astma, mutta unohdan sen aina. Se ei rajoita mun elamaa millaan tavalla, paitsi jos satun sairastumaan kurkkupopoon ja pakkasella on hankala juosta. Tanaan oli ensimmainen kerta, kun minun astma alkoi pistaa vastaan juoksukurssilla. Juoksimme pisimman juoksun eli 8 mailia. Starttasimme klo 8, kuten aina. Ilma oli kylma ja kostea. Juoksin Christyn kanssa. Han on yleensa minun kirittaja. Puolessa valissa alkoi hengitys tuntua raskaalta. En saa varsinaisia astmakohtauksia, mutta tunnen, etta happi ei riita ja hengitysrytmi ei pysy tasaisena. En saa hengitettya sisaan tarpeeksi syvaan ja ulospain hengitettaessa joudun ponnistamaan tavallista enemman. Sanoin Christylle, etta joudun luultavasti hidastamaan vauhtia, ja etta han voi menna edelta.
Mutta Christy ei jattanyt mua jalkeen. Juoksimme yhdessa koko matkan. Ilman hanta olisin varmasti lyonyt napit korville ja jatkanut lammittelyvauhtia. Minulle tuli ihan sika hyva mieli, kun han tsemppasi minut loppuun asti. Aikamme ei edes ollut huono, 12,9km/ 1h 3 min ja 22 sec. Vaikka mina hidastin meita vahan. Kotiin paastyani olin taas kunnossa. Taman takia pidan juoksukurssista, kaikki ovat toistensa tukena. :) Juoksen yleensa lauantaisin pitkan lenkin (15-16 km, voitteko kuvitella! en ole ikina kotona juossut tuollaisia lenkkeja), mutta nyt on jaanyt sairastelujen ynna muiden kissan ristiaisten takia kolme viikkoa valiin. Toivottavasti tana lauantaina voin palata juoksupolulle. Juoksu on ihanaa. Niin kuin tekin olette. Nyt venyttelen hieman ja painun pehkuihin. Have a stellar week you all!
