Sunday, July 15, 2012

Hiking and Camping at the Coast

Ajoimme eilen aamusta rannikolle, Reedsportin lahelle. Kohteemme oli Oregon dunes  national recreation area ja tarkemmin Threemile jarvi. Patikoimme rinkat selassa metsan lapi rannikon dyyneille. En tieda tarkalleen kuinka pitkan matkan me metsassa rammimme, mutta matka otti noin tunnin. Lopulta saavuimme dyynien huipulle. Toisella puolella avautui merimaisema ja toisella puolella oli pieni, idyllinen jarvi, eli Threemile jarvi. Dyynien ja meren valissa on viela pieni kapea metsa. Matkakumppanini Allana ja John ovat molemmat opiskelleet ymparistokasvatusta ja tuntevat biomit paremmin kuin mina. Osaan nyt tunnistaa seitseman erilaista saniaista, etta tiedatte.

Telttojen pystyttamisen jalkeen patikoimme hieman lisaa eli jatkoimme polkua dyynien lapi meren rannalle. Juoksin rantaviivaa edes takaisin. Ette arvaa miten upealta kostea hiekka tuntui jalan alla. Valitettavasti en ottanut kameraa mukaan. Joka tapauksessa meri on upea ja dyynit muistuttivat minua Yyterista. Illalla joukkoomme lyottaytyivat viela kaksi kaveria, Hannah ja Luke. Illallistimme ja lammittelimme nuotion aarella. Kylma ei ollut, mutta vetta satoi tietenkin koko illan ja yon. Ja aamun. Olemmehan Oregonissa. Tassa muutama kuva. Nyt nukkumaan, etta jaksan herata juoksemaan huomenna aamulla. Haleja ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Threemile Lake

Pikkukaveri

That might work

Illallisen valmistus

Allana pyoraytti Salsa frescat ja mina Guacamolet

Burrito with a view

Aamupalalla. Sataa, jee! Teltta piti kuivana.

No comments:

Post a Comment