Olen koko ajan kiinni jossain, joten bloggaus on jaanyt vahemmalle. Luulen, etta minun kulttuuriin sopeutuminen on saanut uuden kaanteen. Tai tason. Tai lehden. Ensinnakin tajusin tuossa yksi paiva kavellessani Reciin, etta en muista millaista elama Suomessa on. Piti oikein pinnistella, etta sain arkirutiinit mieleen. Toisekseen amerikkalaisen kulttuurin varjopuolet eivat arsyta minua enaa. Ihan vahan vain valilla. Olen herannyt kaksi kertaa viikossa juoksemaan kahdeksalta aamulla, kaatosateessa. Ei haittaa ollenkaan. Haha!
Alkaa nyt saikahtako mita teille kohta kerron. Kyseessa on vain taman hetkinen olotila, joka (tuuliviiri kun olen) saattaa huomenna olla aivan toista maata. Enka myoskaan tarkoita, etta en haluaisi palata Suomeen. Toki haluan, mutta... voisin kuvitella asuvani Oregonissa pidempaankin. Jos minun olisi mahdollista suorittaa tutkintoni loppuun taalla, tarttuisin tilaisuuteen valittomasti. Minusta tuntuu taalla, etta olen kotona. Minulla on nyt sitten kaksi kotia; Eugene ja Tampere. Hauskinta tassa on se, etta vannoin noin viikko sitten, etta ei ole pelkoa, etta mina rakkauden perassa jaisinkin tanne. Otan sanomani takaisin. Rakastan tata paikkaa, Oregonin luontoa ja taalla tapaamiani uusia ihmisia. Minulta on jo viety jalat alta. ;) Thihihihi.
Ps. Rakastan Suomea, Suomen luontoa ja Suomen ihmisia enemman.
Pps. Kiipesin tanaan recissa "crack-reitin" ja putosin vain kerran! Crack on siis pelkka tasareunainen noin 5 cm levea halkeama, jota kiivetaan tyontamalla kammenet ja jalkaterat halkeamaan. Teippia kasiin, niin ei satu ihan niin paljon. Sitten vain vuoron peraan jalkateraa ja kammenta ylospain. Fun and extremely painful!
Minä niin tiesin tuon että sun sydän jää sinne kun sinne menet! :) Olisihan se varmasti upeeta jos sinne voisi jäädä. Täällä vain ikävä kasvaisi. Pitäis ehkä vierailla toinenkin kerta. :)
ReplyDeleteHihihi! Olen varma, etta koti-ikava iskee viela kevaan mittaan. Ja varsinkin kun te tuutte. En malta odottaa!!! :)
ReplyDeleteEiiiiiiii! Emmma :D!!!!! Älä edes pelottele tolleen! Saakelin naikkonen tuut takas sieltä!!! :D ;D Etkä lähe enää hetkeen mihkään!!! ;D Tässä on vielä melkein puoli vuotta aikaa ja mä niin toivon ettei sun sydän ehdi jäädä sinne tuplasti..... khrmnm ;). Sitäpaitsi kuka mulle opettaa seinäkiipeilyä jos sä sinne jäisit! Ootan niin innolla että pääsen sun kanssa kiipeileen! :) Mut nyt takas kandin pariin....tiätkö, tää on jotain aivan hirveää. Mut varmaan runnotaan maan tasalle ku joudun esittämään tämän höppösen tekeleen.....
ReplyDeleteEla huoli rakkaani, tulen takaisin ja opetan sua kiipeilemaan. Mulla on jo yksi opetusprojekti tyonalla, opetan ruotsalaista ystavaani. :D Ihan perus liikkumisperiaatteita, koska en viela hirveasti muuta osaa. Mutta olen kuulemma hyva ope, koska en pelkaa kayda kiinni ja ohjata oikeaan suuntaan. Hahahaha! :D Tanaan teemme putoamisharjoituksia, jotta putoaminen ei pelottaisi hanta niin paljon. Pistan hanet kiipeamaan ilman koytta boulderseinaa pitkin noin kolmen metrin korkeuteen ja kasken tippua ja luottaa siihen, etta varmistan kasilla, etta han tippuu patjalle oikeassa asennossa. Rakettitiedetta. Minua varmisti viime bouldertunnilla kaksi poikaa, jotka antoivat mun muksahtaa kolmesta metrista selalleen heidan valiin. Hyva pojat! Niskat katki vaan. Olen vissiin niin pieni, etta solahdin valista. :D
ReplyDeleteTiedan, kandi ei ole herkkua. Mutta sitten kun se on valmis, niin se on valmis. Mulla alkaa sit graduhommat ensi syksyna. Plaaaaaa. :/