Volunteering for the Spring thing again

Otin osaa Smith rockin vuosittaisiin siivoustalkoisiin lauantaina. Sama homma kuin viime vuonna. Ilmoittauduin, valitsin projektin ja pakkasin ilmaisen aamupalan ja lounaan mukaan. Talkoisiin osallistuivat paikalliset, kymmenkunta opiskelijaa Oregonin yliopistosta ja minä. Törmäsin tuttuihin ja eräs kaverin kaveri kutsui minut heidän projektiin mukaan. Eli kunnostamaan polkuja ja portaita paikallisten kanssa pääkiipeilyalueelle. Lapioin, hakkasin jollain metallijutulla maata ja kannoin puutavaraa. Hiki tuli, mutta hauskaa oli.

Terve talkoomeininki!

Emmää mitään tehny, ku kuvia ottelin.

Valokuvaussessarit: Mike ottaa kuvaa Ianista, jolla on metsurisetti päällä

Eräs Oregonin yliopiston kiipeilykursseista oli samaan aikaan Smith rocksella. Ennen illallista minulla oli muutama tunti aikaa mennä moikkaamaan minun entisiä kurssikavereita ja opettajia. Pamahdin vaan paikalle ja hengailin kurssilaisten kanssa. Taas todella monta tuttua, mukaan lukien opiskelijoita, joita olen itse opettanut. Dan opetti minulle pari uutta solmujuttua ja sanoi, että saan tulla kiipeilykursseille apuohjaajaksi milloin vaan. Tuli hyvä mieli. Sitten juteltiin Yosemitesta ja jääkiipeilystä. Lopuksi moikkasin Allanaa.

Dan opettaa Jakelle miten siirrytään fiksatusta köydestä laskeutumisköyteen.

Illalla menimme porukalla syömään, siis minä ja muut Eugenesta pikkubussilla tulleet. Ilmaista ruokaa ja juomaa, arvonta ja huutokauppa. Paikalla oli noin 70 henkeä. Juhlatilana toimi lato, jonka sisä ja ulkopuolelle oli asetettu pitkiä pöytiä. Sain ilmaiseksi energiapatukoita, mankkaa, käsirasvaa ja muuta kiipeilyoheistuotetta. Taas lisää tuttuja naamoja ja kuulumisien vaihtoa. Illan loppuhuipennus eli tapahtuman järjestäjän Ian Caldwellin slide show jäi näkemättä, koska eräällä multipitchillä oli sattunut onnettomuus. Ian lähti kesken juhlien pelastushommiin. Me kävelimme takaisin leirintäalueelle ja ihailimme auringon laskua. Menin nukkumaan 21.30. Oon vässykkä.

Sunnuntaina heräsin 5.50. Lähdin yksin kiipeilyalueelle seitsemän aikaan etsimään kiipeilykaveria. Tiesin, että paikalla on niin paljon tuttuja, ettei huolta ole. Kiipesin ensin pariskunnan kanssa, jonka tapasin vedenottopisteellä. Sitten liityin Maxin ja hänen kavereidensa seuraan. Max opettaa edelleen kiipeilykursseja Oregonin yliopistossa ja toimii oppaana vuorilla. Olin ihan pähkinöissäni kun pääsin seinälle. Pystysuora kallio, pitkät reitit, teknisiä, herkkiä muuveja. Yläköysittelin reittejä, joita en ole aiemmin päässyt kokeilemaan (mm. Overboard, Cool Ranch ja Vomit Lounch). Ovat olleet liian vaikeita ja liian pitkiä. Yläköysi pitää liidata, 60 metrinen köysi ei riitä. Talvikausi TK:lla ja melossa on lisännyt ruista. Yllätin itsenikin, kun pääsin toppiin. Kiikkuni päättyivät siihen, että putosin ja repäsin sormenpääni halki. Hupsista. Verta tirskui siihen malliin, ettei seinälle ollut enää asiaa. Mahtavuutta!

Treffasin muut Eugenelaiset pikkubussilla. Akku puhelimesta loppui jo edellisenä iltana, joten menin omia menojani koko päivän. Maxin kaverit antoivat minulle numeronsa ja käskivät olla yhteydessä, jos tarvitsen kiipeilykaveria. Kerrassaan täydellinen viikonloppu.

Nyt syön aamupalaa ja polkaisen jonnekin kahvilaan opiskelemaan. Mo!