SMITH ROCK!

Taman takia rakastan taalla oloa: Olimme paivalla yliopistolla Malini  kanssa. 16.40 sain tietaa, etta minun olisi mahdollista lahtea huomenna Smith Rockille kiipeilemaan ja patikoimaan. Soitin muutaman puhelun ja hoidin kyydin minulle ja Malinille. 16.50 tajuamme, etta meilla ei ole telttaa. Juoksemme Outdoor programmin vajalle. Vaja oli juuri suljettu, mutta mukava tyontekija avasi sen uudestaan. Han on myos menossa Smith Rockille huomenna. Niin kuin kaikki Recin kiipeilyseinan tyontekijat. Mina menen Malinin, Emman, Benen, Naten ja Janaen kanssa. Vuokrasimme kaiken tarvitsemamme 8 dollarilla. Kavimme kaupassa, ostimme evaat ja nyt mina pakkaan kaiken valmiiksi. Mahtavuutta!

Ainut harmillinen puoli oli, etta olin sopinut skypetreffit sunnuntaille Soilen ja Katjan kanssa. Sovitaan uusi aika ihunat! Muutaman paivan paasta saatte loistavaa kuvamateriaalia. Smith Rock on yksi amerikan kuuluisimmista sport climbing paikoista. Olen aivan pahkinoissani! Ai niin, minulla on kolme koetta ensi viikolla. What ever! Haleja!

Nikan paiva

Nikalla oli tanaan mielenkiintoinen paiva. Han paasi katsastamaan opiskelumeininkia yliopistolla. Han piti erityisesti lounaasta: itamaista kanakeittoa, sourdough-leipaa ja jalkkariksi minttusuklaatikku. Mina itse asiassa soin sen suklaan. Mitas muuta meille kuuluu. Olemme Kristinan kanssa yhtakkia muuttuneet saamattomiksi makkaroiksi. Siis niin saamattomiksi, ettei meidan opiskelusta tule mitaan. Naisena osaat varmasti arvata mista moiset keskittymisvaikeudet voivat johtua. Voi pojat. :)

Soup Nation -ruokakarrysta keitto messiin ja Lillisiin syomaan

Pakkosyotetaan Nikaa

Sain kahdessa tunnissa alas saavin kahvia ja kolme purkkaa (edelleen Lillisissa)

Maiseman vaihdos Reciin. Nikan kanssa kuunnellaan Groovesharkkia.

Opiskeluaktiivisuuden puute ei kuitenkaan estanyt minua loistamasta Global Management -luennolla. Kommentoin tanaan enemman kuin aikaisemmilla viidella luennoilla yhteensa. Proffakin kiitteli mua jalkikateen, etta olipas kiva kuulla sinun nakemyksia. Aihe oli muuten Alankomaiden "kukkateollisuus". Kylla, kylla, tassa paassa pyorii vain viisaita tieteellisia ja nerokkaita ajatuksia, joita ei niin vain joka luennoilla jaeta. Hahahahaaaaa! Ei vaan. Tein ensimmaista kertaa laksyt huolella. Aktiivisuuteni kompensoi hyvin geologian lab-sessiota, josta lahdin kesken kaiken pois. Minua alkoi vasyttaa aivan tajuttomasti. Kannoin ylpeana akateemisen vapauden soihtua ja painelin takaisin Lillisiin kahville.

Paivan kruunasi illallinen  Kristinan kanssa uudessa paikassa, jonka nimea en muista. Soimme, kavimme kaupassa ja tulimme viela hetkeksi minun luo rupattamaan. Nyt unten maille, etta jaksan aamulla juosta intervalleja. Kerrankin kun oli kamera mukana, otin kuvia ruuasta ja ruokakaupasta. How dork am I? Haleja naperot!

Nom nom nom.

Jalkkari puoliksi.

Kaupassa myydaan salt water taffya! Omgomgomg!

Candy corn on niiiiiiin hyvaa.

10K and sunshine

Tanaan oli mahtava juoksusaa. Ensimmaista kertaa aurinko paistoi jo klo 8 ja saimme juosta rauhassa 10 kilometria joen vartta pitkin. Kotiin paastyani otin erittain rennosti. Venyttelin ja join kahvia muutaman tunnin ajan. Jatin kaikki opiskeluhommat illaksi. Hyva Emma! Kiipeilykurssi loppui noin tunti sitten. Talla kertaa reeni oli helppoa, koska olin paattanyt jo etukateen mihin kohtaan seinaa mina ja Emily (Kristinan kamppis ja sattumalta mun kanssa samalla kurssilla) menemme. Valitsin nurkan, jossa kiipesimme ylos ja  alas tyylilla, jota kutsutaan englanniksi nimella stemming. Nerokasta. En rasittanut kasiani ollenkaan.

Nyt istuskelen recissa ja odotan, etta Kristinan spinning loppuu. Me menemme kiipeilemaan hetkeksi ennen salsaa. Eipa tassa kai muuta. Life is good guys! :) Haleja!

Leading cracks!

Mina en enaa itsekaan pysy oman kehitykseni perassa. Lupasin itselleni viime viikolla, etta liidaan recin crack-reitin taman periodin loppuun mennessa. Mutta teinkin sen jo tanaan. Huippua! Jouduin teippaamaan kateni tuhannen kerran, koska vanha haava kammenselassa ei ollut aivan parantunut. Minun kipukynnys on noussut aika korkeaksi. Josko antaisin tuon mativan kateni nyt parantua ja jatkaisin crack-uraa sitten ensi viikolla.

Lauantaina meilla oli pippalot. Yhtaan kuvaa ei keretty ottamaan, koska meilla oli niin kivaa. Mina tein sangriaa, mika oli menestys. Sunnuntaina opiskelimme Kristinan kanssa Emussa vaihtelevalla menestyksella. Mina makasin sohvalla, kuuntelin musiikkia ja yritin lukea veden eri olomuodoista. Huomenna on PE eli physical education -paiva. Klo 8 juoksemaan, klo 13 Matzen kanssa kahville, klo 14 kiipeilemaan, klo 17 varmistamaan Kristinaa ja klo 19 salsaa. Tassa ainut kuva viikonlopusta: Kristina skypettaa sunnuntaiaamuna kaverinsa kanssa. Mina taas valmistaudun syomaan aamupalani eli puuroa ja kahvia. Ensin tytot bilettaa aamu kolmeen ja sit ne syo puuroa ja opiskelee. Hehehehehe. :D

Normisunnuntai minun kotona: Kristina, puuroa ja kahvia

Lead climbing

Arvatkaas mita tapahtui eilen! Viimeinkin mina liidasin recin liidiseinalla (enka siella lasten puolella eli ylakoysipuolella... hehehe) putoamatta ja lepaamatta kaksi (helpointa) reittia. Taisin viela kolme viikkoa sitten sanoa, etta liidiseinalla on jotain minua vastaan. Ei ole enaa! :D Aluksi liidaus lisasi kaksi jannitysmomenttia kiipeamiseeni. Ensinnakin putoaminen ennen koyden kiinnittamista jatkoon on hieman jannaa, koska epaonnistuminen johtaa vapaaseen pudotukseen. Jos jalat ovat vaarassa paikassa, seurauksena voi olla paiskautuminen seinaa vasten alassuin. Minun on siis kiivetessa koko ajan huolehdittava, etta asentoni on turvallinen, vaikka otteeni lipsahtaisi.

Quick draw eli jatko

Toinen jannitysmomentti liittyy itse jatkoon ja koyden kiinnittamiseen. Jatko kiinnitetaan seinaan ja koysi viedaan jatkoon. Jatko voi olla miten pain vaan (en tajua, kuka niita potkii "kieroon" recissa) ja minun on huolehdittava, etta koysi kulkee aina oikeasta suunnasta eli minusta jatkoon ja jatkosta seinan kautta varmistajaan. Aloittelijat tekevat helposti kaksi virhetta, joita kutsutaan taalla nimella Z-clipping ja back clipping. Jos syyllistyn jompaan kumpaan, putoamiesta voi seurata koyden irtoaminen sulkurenkaasta. Nyt kun olen harjoitellut ja harjoitellut, en pelkaa tekevani naita virheita enaa. Toki virheita saattaa tehda vaikka olisi miten kokenut. Putoamista olen harjoitellut myos, jotta opin luottamaan varmistajaani ja kykyyni vieda koysi oikein. Kuten aikaisemmin kerroin, Bene putoaa valilla tahallaan, jotta mina totun ottamaan kiipeilijan putoamisen vastaan.

Nyt tarvitsen vain lisaa treenia, jotta jaksan roikkua yhden kaden varassa seinalla pidempaan. Minulle kay usein niin, etta en muista missa seuraava ote jalalleni on. Liidiseinalla otteet jaavat sisaan kartuvan seinan reunan alle piiloon, joten otteen paikka on muistettava ulkoa. Jos joudun miettimaan paikallani yli 5 sekunttia, kateni saattaa pettaa. Kun kiipean nopeammin, kadet saavat lepoa useammin. Olen kehittynyt aivan huimasti kolmessa kuukaudessa. Tajuan sen nyt itsekin, koska muistan, etta syyskuussa pohdin viela, etta miten paasen ylakoysiseinan ylos asti. Lisaksi liidiseina naytti minusta supervaikealta ja katselin kateellisena tyyppeja, jotka liidasivat. Eilisesta onnistumisen kokemuksesta tuli niiiiiiin hyva mieli. :) Olen iloinen, etta uskalsin aloittaa uuden harrastuksen. Suomessa en ollut tarpeeksi viitselias. Nyt kaikki mietitte, mita harrastusta haluaisitte kokeilla ja sitten kokeilette!

Ai niin, mun kiipeilykaveri (ja opettaja) Bene lahtee taman periodin lopussa tekemaan tyoharjoittelua muualle, joten tarvitsen uuden kiipeilykaverin. Matzen olkapaa alkaa olla kohdillaan, mutta han joutuu aloittamaan reenaamisen alusta. Lisaksi han ei kuulemma halua pudota/ottaa kiipeajan putoamista vastaan, kun han liidaa. Anteeksi mita? Liidikiipeily eroaa ylakoysikiipeilysta juurikin siina, etta kiipeilija voi pudota. Mielenkiintoinen argumentti sanon mina. Julia, toivottavasti sinakin innostut kiipeilysta, koska me kaydaan sitten kiipeilemassa vahintaan kolme kertaa viikossa. Jee! :D Ja Outi ja Katja on ainakin jo messissa, eikos vaan? Muita?!

En kyllastyta teita taman enempaa mun kiipeilyintoilulla. Ai niin, yksi juttu viela. Kiipeilyseinan tyontekijat ovat menossa kiipeilemaan Las Vegasiin Red Rockille kevatlomalla ja he kutsuivat minut mukaan. Katja ja Soile, jos aikataulu antaa myoden, me voidaan piipahtaa moikkaamassa heita, kun olemma Las Vegasissa. Kivat maisemat. ;)

Red Rocks, Nevada

Noin puolessa valissa

Olen koko ajan kiinni jossain, joten bloggaus on jaanyt vahemmalle. Luulen, etta minun kulttuuriin sopeutuminen on saanut uuden kaanteen. Tai tason. Tai lehden. Ensinnakin tajusin tuossa yksi paiva kavellessani Reciin, etta en muista millaista elama Suomessa on. Piti oikein pinnistella, etta sain arkirutiinit mieleen. Toisekseen amerikkalaisen kulttuurin varjopuolet eivat arsyta minua enaa. Ihan vahan vain valilla. Olen herannyt kaksi kertaa viikossa juoksemaan kahdeksalta aamulla, kaatosateessa. Ei haittaa ollenkaan. Haha!

Alkaa nyt saikahtako mita teille kohta kerron. Kyseessa on vain taman hetkinen olotila, joka (tuuliviiri kun olen) saattaa huomenna olla aivan toista maata. Enka myoskaan tarkoita, etta en haluaisi palata Suomeen. Toki haluan, mutta... voisin kuvitella asuvani Oregonissa pidempaankin. Jos minun olisi mahdollista suorittaa tutkintoni loppuun taalla, tarttuisin tilaisuuteen valittomasti. Minusta tuntuu taalla, etta olen kotona. Minulla on nyt sitten kaksi kotia; Eugene ja Tampere. Hauskinta tassa on se, etta vannoin noin viikko sitten, etta ei ole pelkoa, etta mina rakkauden perassa jaisinkin tanne. Otan sanomani takaisin. Rakastan tata paikkaa, Oregonin luontoa ja taalla tapaamiani uusia ihmisia. Minulta on jo viety jalat alta. ;) Thihihihi.

Ps. Rakastan Suomea, Suomen luontoa ja Suomen ihmisia enemman.

Pps. Kiipesin tanaan recissa "crack-reitin" ja putosin vain kerran! Crack on siis pelkka tasareunainen noin 5 cm levea halkeama, jota kiivetaan tyontamalla kammenet ja jalkaterat halkeamaan. Teippia kasiin, niin ei satu ihan niin paljon. Sitten vain vuoron peraan  jalkateraa ja kammenta ylospain. Fun and extremely painful!